perjantai 27. helmikuuta 2015

Roskapussi

Sain tutulta ompelijalta noin 1,5 litran pussillisen vinonauhojen paloja - "kyllä sä varmaan näistäkin jotain keksit".
Joo, kyllä kai.
Liian lyhyitä ja erimittaisia pujotteluun. Sitä paitsi; vaikka silmisäni näen hienot japanilaiset pujottelut, niin kovin montaa en ole kokeillut enkä ainuttakaan ole saanut onnistumaan. Mut kokeiltu on eikä ole mun juttu.
Semmoinen yksi toinen idea kävi mielessä, mutta siihen nämä on ehkä liian kapeita. Mut eipä tiedä, saatan pikkuisen kokeilen kuitenkin. Ja jos näistä jotain syntyy, niin nauhanpätkiä siirtynee mulle myöhemminkin.



Viime viikolla etsin yhtä pientä pussukkaa, kun piti saada siirrettyä korvikset muualle niin, etteivät tartu vaatteisiin. Se on tuliaispussukka jostain aasialaiselta matkalta ja siinä on kapeita kaitaleita ja... idea!


Vinonauhat halki, vähän pitsejä, pohjakangas ja eikun ompelemaan. Kaiken viimeaikaisen stressin jälkeen tekee hyvää tehdä jotakin, jossa ei tarvi kovinkaan ajatella eikä suunnitella. Ota-mitä-pussista-tulee -periaatteella.


Tämmöistä alkoi syntyä. Kolmioita taittelin ihan pikkupätkistä. Niiden kohdalla sauma on paksua ja tahtoo vähän ohjailla paininjalkaa. Kun tulee noita vajaitakin kerroksia, niin menee joka tapauksessa hienokseltaan mutkalle. Tämän leveys on parikymmentä senttiä.





1 kommentti:

  1. Toisen roska, toisen aarre! Antaja oli oikeassa, kyllä sinä niistä jotain keksit. Ja hyvin keksitkin!

    VastaaPoista