maanantai 25. heinäkuuta 2016

Betonihommissa

Hautausmaakäynneillä huomasimme, että reunakivet vähenevät ja tilalle on alkanut tulla kivilaattoja, joissa on soikea tai pyöreä reikä istutuksia varten. Lähiriveissä oli reunakivet jälellä enää kahdessa vierekkäisessä haudassa.
Soitto seurakuntaan ja melkein 60 vuotta palvelleet reunakivet poistettiin. Paikallisella kiviveistämöllä tuntuivat ovet olevan aina säpissä, joten kiven hankinta siirtyi aina vain tuonnemmaksi. Yhdellä kastelukannun palautuskävelyllä huomasimme kivillä päällystetyn betonilaatan ja ihastuimme siihen. Semmoinen siis! Eikä olisi aukioloajoista kiinni.


Omista nurkista löytyneiden lisäksi saimme kiillotettuja kivitasonpaloja lähisuvulta ja lopulta myös kiviveistämön roskakasasta.
Laatasta tulisi parikymmentä senttiä hautakiveä leveämpi. Joku lauta oli vähän lyhyempi, joten tigittiin mitasta muutama sentti.


Joutolevyn päälle vanhaa kerniliinaa ja muotin rakentelu alkoi. Alussa mullakin oli tähän suunnitelmia, mutta aika pian huomasin, että hommassa on kyse myös ainokaisen pojan rakkauden ja ikävän purkamisesta äitiin, joten en sitten puuttunut tähän vaiheeseen juurikaan muuten kuin pitämällä tarvittaessa paikoillaan jotakin, että ruuvaus onnistui helpommin.


Mulla oli sit hyvää aikaa tiskata kivet.


Keskiosan soikio on pienestä muoviämpäristä, josta sahattiin laatan korkuinen pala ja halkaistiin se. Reunat ja pohja on vähän auki ja puuosien päihin on veistetty muovin paksuinen kolo, että reunasta tulisi tasainen.
Kaikki puuosat ja liitoskohdat on päällystetty jesarilla. Se kestää kosteutta eikä betoni tartu siihen. (Niin oletimme ja onneksi olimme oikeassa.)
Kivet asettelimme kiiltävä puoli alaspäin kernin päälle. Mä olisin vielä paloitellut vähän lisää, mutta ilman kivityökaluja noiden rikkomisessa sai joko kaksi tai monta palaa.

Ensimmäinen laatta meni pipariksi, koska betoni oli liian vanhaa eikä kovettunut, joten kannattaa niistäkin katsoa parasta ennen päiväykset. "...mutta tulihan harjoiteltua eikä tullut kalliiksi."
Uuteen yritykseen ostettiin uusi säkki kuivabetonia ja mitattiin neste tarkkaan. Ensin täytettiin varovasti kivien välit, sen jälkeen lisättiin vähän reilummin betonipuuroa.


Kerroksissa on pari saunan takaa löytynyttä metallilistan pätkää ja tukevaa metalliverkkoa. 
Laatan paksuus on 10 senttiä.
Tasoituksen jälkeen peittelimme laatan kevyesti. Sitä kasteltiin päivittäin ja kolmen päivän päästä purettiin muotti pois. Laattaa kasteltiin ja se jatkoi kuivumistaan viikon verran. Mä en olisi uskaltanut vielä siirtää sitä vaikka se oli jo kääntelyjä kestänyt hyvin, mutta lopulta sit kuitenkin nostettiin se aluslevynsä kanssa auton perään ja ajettiin hautausmaalle. Kottareilla se kulki helposti haudalle asti.

Vanhat istukset sivuun ja kuopan kaivuuseen sekä pohjan tasoitteluun. 
Olin ottanut sangollisen multaa mukaan, harjan ja sienen kiven puhdistukseen. Ikivanhaa kuunliljaa istutuskolon kumpaankin päähän ja samettikukat takaisin niiden keskelle.
Reunamultien tasoittelu ja valmista tuli. Laatta on nyt pari senttiä muuta haudan pintaa ylempänä. 


Yli jäänyttä kuunliljaa paloittelin kukkapenkin reunaan ja loput ovat vielä valeistutuksissa porkkanpenkin itämättömissä kohdissa. Ne pääsevät reunustamaan yhtä kiveä, kunhan ehdin kaivaa siitä heinikon pois.


torstai 21. heinäkuuta 2016

Painetaan villasella

Entisessä elämässä, melko kauan sitten, sain maatalosta pari säkillistä lampaan villaa. Niiden lähetys kehräämöön tuli niin kalliiksi, ettei se lyönyt leiville. Pelastin villat kaatopaikalta ja jaoin tietoa tuttavapiirissäkin.
Värjäilin villoja, koitin huuhdella varovasti ja kuopuskin - silloin aika pieni - oli auttamassa. Vaikka hyvin varottiin, niin myös onnistuttiin vähän vanuttamaan villat. Silloin mulla ei ollut karstojakaan vielä, joten osa villasta kietouti vaahtomuovin kanssa palloiksi (kirjottuina tonttukotiloita) ja osa jäi käyttämättä.

No, mitä näille tapahtuu? Usein ei mitään. Lojuvat laatikossa ja siirtyvät välillä paikasta toiseen. Nämä villat vaihtoivat muuttolaatikossa kaupunkiakin.


Loistoidea tuli jostakin kavereiden kautta. Lankaa voi pyörittää käsissä ja saada siitä semmoisen hyvän pehmeän omatekoisen huovutuslangan. Sitten vaan toteuttamaan. Haaveena oli pujotella löyhä palttinasidos, kääriä se lakanaan ja heittää pesukoneeseen huovuttumaan. Muutaman kerän jälkeen totesin, että sormenpaksuinen lankani taitaa sittenkin olla liian tuhtia ja peitosta luultavasti tulisi enemmän peltimäinen kuin ihanan pehmeästi ympärille laskeutuva. Loput villat ja kuivumisen jälkeen kerälle pyöritellyt langat siirtyivät vanhaan tuunattuun vanerilaukkuun odottelemaan uutta ideaa.


Kun esikoisen esikoinen leväytti villat lattialle pari viikkoa sitten, aloin miettiä niitä taas pitkästä aikaa. Pian alkavalla kurssillakin tarvittaisiin jotain kuitujuttuja. 


Parista kerästä tuli noin aanelosen kokoinen pinta. Laitoin sen kahden ohuen solvyn väliin ja ompelin poikittain, että siitä tulisi jonkinlainen levy.


Huuhtelu ja


kuivatus. Aika röntti, mutta mukavan pehmeä. Lähti kurssille varapohjaksi mukaan. 


Langanpätkärasiassa piili yllätys. Siskon ystävän värjäyskurssin roskiksesta bongaama sidontalankojen kasa. Kun kyllästytti pikkutarkan jutun jatkaminen, niin ajattelin, että välillä voisin kokeilla jotain krouvimpaa. 


Ekana tuli tuo vaaleanpunainen - pykäpistoja ompelulangalla puoliksi irtonaisen villalankin päälle. Virkkausta olin miettinyt, mutta unohtanut koukun kotiin. Kun opettaja Raija Jokinenkin sitä ehdotti, niin lainasin virkkuukoukun.Vihreä on ohutta villalankaa, joku saatu jämä, en tiedä mitä on. Sininen on virkattua myös. 
Virkkaukset ovat ainakin osittain irtolenkeissä, kun pohja muuttui kiinteämmäksi vaihdoin virkkuukoukun parsinneulaan ja jatkoin ketjusilmkoilla. Ja vähän etupistoillakin.
Jäin koukkuun ja jumituin lopuksi kurssia tämän villapohjan kirjontaan. Työn edetessä olen purkanut osan  koneompeleista, jos ne eivät jääneet hyvin piiloon. Myöhemmin kurssin aikana opettaja jakoi ompeleiden maastouttamisvinkin. 


Ihan hetkessä ei ole valmis, mutta pikkuhiljaa.
Villan pehmeä lämmin kosketus ja tajunnan virta on tehnyt hyvää murehtivalle sydämelle.


Myssyilyä

"Noin 50 ihmistä saa lottovoiton vuosittain. Lähes yhtä moni lapsi sairastuu vuosittain leukemiaan. Molemmat pistää elämän uusiksi.
Me ei voitettu lotossa."
Pojan päivitys facessa juhannusviikolla, lasten syöpäosasto kympiltä.


Kyllähän se pisti uusiksi mummunkin elämän. Parin päivän itkun jälkeen piti alkaa purkaa surua ja pelkoa johonkin. Sytomyssyjä on nyt valmistunut nuo kuvatut ja tuolla kierteisellä mallilla pari lisää. Sisko ja yksi ystävä on tehnyt niitä myös ja uusi satsi kohti sairaalaa lähtee piakkoin.