Ensi näkemältä kankaat tuntuivat yhtä lukuun ottamatta omilta.
Tumma kangas aiheutti vähän kauhua, nuo muut olivat semmoisia, joita olisin voinut itsekin ostaa. Koitin löytää omasta kaapista tumman ja vaalean väliin sopivia kankaita. Vähän tylsä. Sopivaa sinistä ei kaapista läytynyt, mutta yksi vihreä näytti piristävän muita kankaita.
Työn koko piti olla 40x80 cm ja toisen tilkkuilijan valitsemia kankaita vähintään 20 %. Töistä lähetettiin kuvat ja niiden perusteella kummastakin maasta valittiin 30 osallistumaan yhteiseen näyttelyyn. Suomalaisten surruuttajien käsissä valmistui toistasataa työtä. Sain valmiiksi molemmat, toisesta tykkäsin, toisesta en ja sen meinasin jättää pois koko kisasta. Lopulta lähetin kuitenkin, että raadilla on enemmän valittavaa.
Töitä ei saanut esitellä julkisesti missään ennen valintaa ja valitut työtkin pitää malttaa pitää vain omassa kaapissa ja omissa arkistoissa näyttelyn alkuun eli elokuuhun asti.
Kun lehdissä on valkoisia välejä tai yksivärisiä mainoksia, valitsen usein lähistöltä jonkin yhdyssanan ja alan keksiä sen kirjaimista uusia sanoja. Kun en keksi lisää, niin erottelen välit pistekatkoviivalla. Jos näitä on käsillä helposti, kun puhun puhelimessa, jatkan usein noita viivoja kukkakuviolla. Yhdestä tämmöisestä ja vanhasta kirjontamallista lähti tilkkutyön idea.
Vanhat kirjekuoret tulee käytettyä luonnoksiin, muistilapuiksi ja muuhun vastaavaan. Tämänkin työn versiota piirtelin useamman kirjekuoren verran. Väritettynä paperilla työ näytti kiinnostavalta ja aloin toteuttaa sitä.
Liekkasin kankaasta suunnilleen oikeankokoisen palan, silitin siihen liimaharson, piirsin katkoviivan ja kukat. Leikkasin ja silitin osittain edellisen kaitaleen päälle. Ompelin reunat applikaatio-ompeleella. Kun jo tässä vaiheessa vanu oli paikoillaan, tuli kaarteissa vähän kulmikkaitakin mutkia.
Vihreästä leikkasin ulospäin kukkien sijaan muutaman lehden.
Siksakien jälkeen lisäsin vielä vuorin ja aloin tikkailla työtä enemmän. Alussa olin ajatellut, että katkoviivaidea jäisi paremmin näkyviin, mutta aika pian huomaisn, ettei ainakaan näillä kankailla eikä jo tehdyillä ompeleilla. Niinpä tikkaussuunitelma muuttui hieman ja piirtelin pois silitettävällä tussilla kukkia kangaspintoihin. Tikkasin välit ja kuten tuossa vaaleassa näkyy, myös kukkia, joiden ei pitänyt alunperin jäädä kukiksi.
Silitettäessä osaan kankaista tussista jäi ohut aavistuksen vaalentunut viiva. Tässä se ei haitannut, koska ompelin vielä tikkauksia viivojen päälle, mutta tuo on seikka, joka kannattaa muistaa tussia käyttäessä.
Sovittelin monelaisia nappeja työhön, mutta mikään ei tuntunut parantavan sitä. Alkoi jo tuntua aika toivottomalta ja välillä olin heittämässä työtä roskiin ja välillä mietin, että säästän ja pilkon myöhemmin osaksi jotakin muuta tai parhaista paikoista saisi ehkä muutaman kortin.
Reunakaitale paransi hiukan tilannetta. Lisäsin poisleikatun lehden tulemaan reunuksen alta. Vaihdoin napin. Huokaisin aj käärin työn pois. Kokeilin uudet napit. Olipas se nyt hankalaa. Lopulta ompelin kiinni yhden vaihtoehdon napit ja lisäksi pienikukallisen kankaan kukkiin musta paljetit. Mutta ruskeapohjainen kangas särähti silmiin pahasti. Maalsin sen kukkien keskustat sinisiksi. työstä tuli entistä kurjempi. Kokeilin niihin sinisä nappeja. ok, kiinni ja se on sit siinä. Huomenna. Tai joku päivä. Ompelua aloittaessa kokeilin kuitenkin sinisten tilalle punaisia nappeja. Paljon parempi.
Kun työ pyöri tuossa ja ohimennen tai sitä käsitellessä näin sen usein, aloin vähitellen vähän tykätäkin siitä - jonkinlainen viharakkaussuhde kuitenkin, ei sen lämpimämpää.
Äidin kukat valmiina. Nimi tuli mieleen, kun olin käynyt huoltamassa vanhempiani ja sillä hetkellä lähes liikuntakyvytön äiti (85 v) murehti, että jos hän kylvää jotain kukkia parvekkeelle, niin osaakohan se isä (89 v) kastella niitä oikein, että taimet alkavat kehittyä hyviksi ja vahvoiksi.
Se toinen työ valittiin näyttelyyn, siihen voin palata vasta loppukesällä.