torstai 21. syyskuuta 2017

Metsän kuningas

Killassa tehtiin pari vuotta sitten runotyöt. Minullakin innokas alku, mutta sairastumisia lähipiirissä, voimat ei riittäneet ompeluun. Tarkemmin ajatellen työ on alkanut jo kuopuksen ollessa viisivuotias (nyt 28v) - ompelin hänelle peiton ja muutamia erilaisita eläimiä, joista hän valitsi oravat. Majava (tai kaksi) on yhdessä pitkään hautuneessa kiertolaisessa ja yksi karhu on tässä työssä. Hirvi meni tutun metsästäjän pieneen seinätauluun (+ 50 hylsyä ampumaradalta).
Karhu on kirjasta, jossa on metsän eläimiä, nimeä ja tekijää en muista. Ostettiin se Porin killalle parikymmentä vuotta sitten.



Runotyössä karhun korvaan oli tulossa muurahainen ja aiheeksi Muurahainen karhun korvassa. 



Metsä on lakanasta revittyä kaitaletta, johon olen ommellut kaikenlaisia vihreitä ja sinisiä jämätilkkuja. Siimeksessä piileskelee joitakin eläimiä. Sinisellä kapealla kaitaleella ja tuolla neljänneshirsimökillä/kalanruodolla aloin kiertää karhublokkia. En muista enää mitä työn kooksi oli sovittu - ei paljon, koska se oli lähdössä killan matkalaukkunäyttelyyn.
Tikkaukset ovat kuusimetsää ja vähän köynnöstä.



Työn uudessa vaiheessa aiheena oli jotakin luontoon liittyvää. Olisi teemaan mennyt se muurahaisjuttukin, mutta halusin kokeilla jotakin muuta. Mietinnän jälkeen päädyin jojolehvästöön, kun tuossa taustassa on havumetsää ja sekametsä on kiinnostavampi. 


Ja tässä valmiina. Metsän kuningas samoilee puiden lomassa, vähän piilossa.
Työ oli kesällä Akaan ja Forssan kiltojen yhteisnäyttelyssä Akaalla. 





tiistai 5. syyskuuta 2017

Paluu kesäniitylle

Neuliaisten näyttelyssä ollut pikkutyö. Näyttelyn nimi ja teema oli mitä mukanani kannan, jokaiselta iso ja pieni työ - ympärysmitta yli viisi metriä tai alle kaksi ja puoli.

Olimme olleet Neuliaisten kanssa indigo-värjäyskurssilla ja kun he kävivät luonani, sain idigokankaisia blokkeja. Ompelin niistä eteiseen lähestulkoon seinän korkuisen työn ja tein siihen ruutublokkeja tasaamaan erikokoisten blokkien välejä. Ne jäivät käyttämättä ja ovat nyt tämän työn pohjana.


Mitä mukanani kannan, mitä tärkeää lapsuudesta jäi - rakkaus kukkiin ja pilviin, luontoon ylipäätään.

Tätini olisi halunnut oppikouluun, mutta hänen isänsä mielestä tyttöjen kouluttaminen oli silkkaa ajan ja rahojen haaskausta. Tädin ystävättären isä oli toista mieltä ja toivoi, että tytär haluaisi kouluttautua omaan ammattiin asti. Tytöt lukivat läksyt yhdessä, keräsivät kasvit ja opettelivat niiden nimet. Tätini hallitsi keskikoulun tiedot hyvin, mutta ei saanut siitä todistusta, kuten ystävänsä. Molemmat tytöt halusivat sairaanoitajiksi - vain toisella oli mahdollisuus hakea kouluun.
Kun olin pieni lapsi, jotain kolmen neljän hujakoilla, aloin kulkea tädin kanssa peltojen laitoja ja kyläteitä. Hän opetti minulle kasvien nimiä suomeksi ja latinaksi.
Myöhemmin, kun olin oppinut pyöräilemään, reviirimme laajeni ja pysähtelimme, jos täti oli nähnyt vilauksen jostakin mielenkiintoisesta kasvista. Hänellä oli kasvikirja, jossa oli piirroskuvat ja retkien jälkeen etsimme uudet kasvituttavuudet sieltä - usein vanhatkin ja täti luki mulle kutakin kasvia koskevat tekstit.
Kasvien lisäksi täti tuntui olevan täynnä tarinoita ja niitä pulppusi hänestä kaiken aikaa. Myöhemmin tajusin, että osa oli silkkoja juoruja ihmisistä, joita hädin tuskin tunsin, mutta lapsena ne tuntuivat hauskoilta jutuilta tapahtumista, joita ihmisille oli sattunut. Toisenlaisia tarinoita kuuntelin Kalevalasta ja Kantelettaresta ja joskus luettiin kuulumiskirjeitä, joita olivat lähettäneet sotasairaalassa olleet hoivattavat ja toiset lotat. Jokaisen luetun kirjeen jälkeen täti kertoi jotakin juuri siitä ihmisestä ja oli onnellinen kaikista, jotka olivat päässeet hyvin elämän syrjään kiinni.



Sinivalkoista ruudukkoa piristin parilla sideharsoviirulla ja maalasin kevyesti kukan muotoa.



Pilvirakkaus kasvoi naapurin isännän myötä. Hän oli meillä auttamassa monenlaisissa talkoissa, etenkin heinäpellolla. Kun äidin laittamat ruoat oli syöty, naiset jäivät siivoamaan keittiötä ja kesäpäivinä miehet painuivat pihalle pitämään päivällistuntia. Naapurin pariskunnan ainokainen oli kuollut yhdeksän kuukautisena. Lapsirakkaus jäi ja eli vahvasti heissä. Tuo kyseinen naapurin isäntä pötkähti aina nurmikolle selälleen sireenimajan ja kukkapenkin väliin - siihen paistoi aurinko, muttei suoraan silmiin. Aika nopeasti tein hänelle seuraa. Etsittiin pilvistä tuttuja muotoja ja kun löydettiin, niin naapuri kehitteli niihin tarinoita. 



Työssä on kaksi tehtaan konesaumaa. Tämän toisen olen parsinut indigovärjäysten sidontalangoilla ja sen toisen jonkin muun värjäyksen vastaavilla. Reunuskangas on haaleaksi jäänyt värjäys, jonka heitin indigopataan saamaan vielä lisäväriä.


Ja tässä valmis lapsuuden niitty.