keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kirjanmerkkejä 2


Kirjanmerkkiprojekti jatkui useamman päivän. Ylimmässä on suikale verhokangasta - jatkoin spiraalia tiheällä siksakilla ja tikkasin spiraaleita valkoisella langalla. Keksimmäisessä on kaksi kapeaa pitsiä, joiden väliin tukkaisin kuvion sinisellä. Alimmassa on pätkä pitsiä. sitä riitti kahteen merkkiin ja vielä jäi yksi ruusu, joka sekin on yhdessä merkissä.



Tuttava teki farkkualukkua, sain ylijääneet lahkeet. Niissä oli kiristysnauhat, joista nyt olen toisen pukanut näihin merkkeihin. Farkkukangasreunoja en suoristanut. 



Oranssia itsevärjättyä, pitsiä, verhokangasta ja nauhaa. Alimmassa lymyilee viimeinen pala ruusupitsiä.



Kolme kirjanmerkkiä lähti jo jakoon, mutta suurin osa on menossa arpavoitoiksi. Merkkien leveydet vaihtelee vähäsen ja on neljän viiden sentin luokkaa. Pituus on parikymmentä senttiä. Välissä on maalaushuopaa. 

Vanhassa blogissa olisi lisää kirjanmerkkejä, periaatteessa. Näyttävät osuneen juuri niille vuosille, kun Vuodatuksesta hävisi kuvat. Sieltä hävisi myös sivu, joissa on korttien ja merkkien työohjeet, joten en nyt laittanutkaan niistä mitään linkkiä tänne. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti