perjantai 15. tammikuuta 2016

Muhvi

Mutkan kautta tuli muhvitilaus alzheimerpotilaalle ja kun oli tuo yksi keskeneräinen pyörinyt tuossa  pari kolme kuukautta, niin ompelin nyt valmiiksi.


Pullonkorkkeja, vanhat lapaset ja vanulla täytettyjä villakangaspalloja.


Edellisten kohdalla muhvin toisella puolen näkyy reilusti kiinnityslangat. Korkit ompelin kiinni villalangoilla, jotka solmin alapuolelle.
Tuo iso kukka on jokin äidin kokeilujuttu ja kun väri sopi hyvin tuohon taustakankaaseen, niin tulihan sitten yhdestä ruususta iso ja kolmiulotteinen. 


Ruusun keksikohdasta vein langat taas läpi kaikkien kerrosten ja solmin alapuolelle. Osa ruusun pistoista näytti tulleen näkyviin, niiden päälle ompelin ohuella villalangalla kasan pistoja - vähän karheutta sormille.


Nämä pikkupalmikot ovat kukkien juuria ja tuo pitkulainen metallinappi voi olla vaikka maan alle kätketty aarre.


Kukkarykelmä, jolla on palmikkojuuret. Kukat ovat puuvillaa ja organzaa.
Alunperin suunnittelin tuohon paksua vetoketjua, mutta inhoan niiden ompelua ja homma alkoi venyä. Sitten muistin, että jossakin on pieni punainen pitsi. Siitä piti ensin tulla ilmava sauma, mutta lopulta ompelin sen vain toisesta reunasta kiinni ja yhdistin muhvin reunat toisiinsa villalangalla. Ja taas tuli vähän hapsupintaa lisää. 




1 kommentti: