maanantai 29. elokuuta 2016

Lisää sytoilua


Japanilaisella kierrepuipon ohjeella on syntynyt jo useampi syto-myssy. Sillä mallilla teki yksi lapsenlapsi jo tilauksenkin, joten hyvin kuraa ja pesuja kestäviä myssyjä taitaa tulla myös.  Ohjeessa kierrepipon päälaki rypyttiin yhdellä klangalla, mutta minusta se oli jotenkin vähän liian runsas ja tönkkö, joten seuraavaan kokeilin uudenlaista. Poimin silmukat yläreunasta, jaoin silmukat siten, miten menivät parhaiten tasavälein. Tuossa vaaleanpunaisessa näköjään seitsemään osaan. Kavensin joka kerroksella. 
Langanpaksuudesta riippuen noin 40-50 silmukkaa. Nostetaan kerroksen ensimmäinen silmukka neulomatta, lisätään joka toisen kerroksen alussa yksi silmukka ja lopussa kavennetaan yksi. Neljä kerrosta sileää ensin toiselle puolelle ja sitten vaihdetaan. Pipokappaleesta tulee salmiakin mallinen pitkula. Kun pituttaa on tarpeeksi (pään ympärys) niin päätellään silmukat ja ommellaan sauma kiinni. Sitten päälaki joko kerralla rypyttäen tai silmukat poimien ja kaventaen. 


Oikealla neulottuun raitaan kokeilin pientä kahden kerroksen reikäkuviota. Jokin kapea kuvioneulekin voisi olla kiva.


Tässä on sama malli kuin yläkuvan oranssissa. Alunperin tähän piti tulla vain tuo sinivihreä koristraita, mutta aloin epäillä, ettei vaaleanpunainen lanka riitä ja aloin lisätä muuta väriä joka lohkon alkuun. Loin sinisellä 49 silmukkaa, Neuloin sillä kolme kerrosta, samoin vihreällä. Seuraavalla kerroksella neuloin 7 silmukkaa, käänsin vasemmalla puikolla olevan osan työstä puikon ympäri, neuloin seuraavat 7 silmukkaa, käänsin jne. Koristereuna tuli siinä.
Kavennus tulee lyhennetyillä kerroksilla. Ensimmäinen käännös 33 silmukan kohdalla ja siitä silmukka kerrallaan pidemmälle, kunne kerrokseen tulee mukaan kaikki silmukat. Sitten taas tuo 33 ja siitä eteenpäin. 
Jätin raitalangoista melko pitkät langanpäät. Valmiissa pipossa pujottelin muutamat pidemmälle jääneet langat päälaelle, kiristin ne kaikki sopiviksi, tein tiukan solmun ja tasasin hapsut. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti