keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Terasille

Terassituolit kaipasivat pehmikettä. Aluksi suunnittelin jotakin tilkuista, mutta sitten saunan vintiltä löytyi vanhoja maton- ja poppanakuteita. Ja joku määrä jotain siltä väliltä. Ne otin käyttöön ja kympin koukun enkä sen tarkemmin suunnitellut värejä eikä siihen ollut kunnolla mahdollisuuttakaan. Kerissä oli muutama hiukan isompi, mut enimmäkseen pienehköjä ja osa oli aika pieninä pätkinäkin. Useinmiten vaihdoin väriä, kun kude oli loppu - muutama sentti päällekkäin ja harsin pariin suuntaan yhteen.



Aluksi ketjusilmukoita tuolin istuinosan mitta kulmasta kulmaan, sitten kiinteitä silmukoita ensin ketjusilmukoiden toiseen reunaan ja sitten toiseen. Ei lisäyksiä. kiinteitä silmukoita ympäri - vähän kuin venettä virkkaisi. Sovittelin välillä tuoliin.



Kun aloitus oli kulmasta kulmaan ja toinen puoli sen päälle taiteltuna samoin, niin merkitsin kulmakohdan (keskelle "veneen" laitaa) ja aloin virkata puoliskoja yhteen piilosilmukoilla vuorotellen kummastakin reunasta.
Tuon vihreän purin pois ja vaihdoin vähän hillitymmän värin tilalle.



Jotain samojakin värejä.
Mä olisin halunnut näihin jonkin pehmukkeen sisälle, mutta kastumisuhan ja paksujen tyynyjen hitaan kuivumisen vuoksi näissä on nyt vain kaksinkertainen virkkaus - riittävän pehmeät kuitenkin, sen verran on ehditty testaamaan.


Aloitus oikeanpuoleisen keskellä vihreä ja lopetus tuossa toisessa punaruskealla.









3 kommenttia:

  1. Olet mestari hyödyntämään mitä tahansa käsityömateriaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Äidin oppeja, että kaikelle voi yrittää keksiä uutta käyttöä ja ihan uudenlaistakin.

      Poista
  2. Wau! Tuollaiset on hyvät ja tosi kauniin väriset. Hyvä idea tehdä ne tuolla tavalla.

    VastaaPoista