Kesä!

Kesä! Ei vielä oikeasti, mutta kirjana valmistui tänä aamuna. Aloitin tuon tekemisen vajaa kymmenen vuotta sitten. Selkäongelmien (siis kirjan) vuoksi se hautautui vuosiksi laatikkoon, jossa on muutama muukin pieni kirjanen odottamassa jatkojalostusta.

Sivut ovat teepusseja. Niitä on yhdeksän ja niissä on sisällä vanu ja kirjoin niihin kukkia vaihtuvavärisellä langalla. Ensimmäisissä ompelemissani sivuissa pistot menevät läpi asti ja sivut ovat toistensa peilikuvia, mutta usein työ jalostuu tehdessä ja joissakin sivuissa vain osa menee läpi asti ja osa on vain toisella puolella. Siten sain sivuista vähän erilaisiakin.

Kansissa on pahvia, vanua ja käsinvärjättyä kangasta. Etukannessa on myös jo-jo ja siinä vähän helmiä.

Selän tekeminen oli niin ongelma, että kirja oli välillä päätyä roskiin. Monen monta vaihtoehtoa kokeilin, yhden jo tänä aamunakin. Kun purin sitä tuli mieleen, että alkaa kohta kansien reunat vaatia parsimista ja siitä tuli tuli sit tuo selkäideakin. Se on nyt parsittu ja reunat vahvistin pykäpistoilla.

Äidin kukat

Osallistuin Britti-Suomi kangasvaihtoon. Siinä brittiläiset tilkkuilijat valitsivat noin metrin eri kankaita ja suomalaiset samoin. Ne lähtettiin palautuskuoren kanssa Tilkkuyhdistyksen EQA-edustajalle, kummatkin omassa maassaan. Kun määräaika oli kulunut, kankaat vaihtoivat kotimaataan, ne jaettiin palautuskuoriin ja postitettiin uusiin koteihin. Välillä oli tullut viestiä, että briteillä on enemmän osallistujia kuin meillä, siksi minäkin päätin osallistua kahdella setillä. Kai ne ehtisi tehdä...
Ensi näkemältä kankaat tuntuivat yhtä lukuun ottamatta omilta.

Tumma kangas aiheutti vähän kauhua, nuo muut olivat semmoisia, joita olisin voinut itsekin ostaa. Koitin löytää omasta kaapista tumman ja vaalean väliin sopivia kankaita. Vähän tylsä. Sopivaa sinistä ei kaapista läytynyt, mutta yksi vihreä näytti piristävän muita kankaita.

Työn koko piti olla 40x80 cm ja toisen tilkkuilijan valitsemia kankaita vähintään 20 %. Töistä lähetettiin kuvat ja niiden perusteella kummastakin maasta valittiin 30 osallistumaan yhteiseen näyttelyyn. Suomalaisten surruuttajien käsissä valmistui toistasataa työtä. Sain valmiiksi molemmat, toisesta tykkäsin, toisesta en ja sen meinasin jättää pois koko kisasta. Lopulta lähetin kuitenkin, että raadilla on enemmän valittavaa.
Töitä ei saanut esitellä julkisesti missään ennen valintaa ja valitut työtkin pitää malttaa pitää vain omassa kaapissa ja omissa arkistoissa näyttelyn alkuun eli elokuuhun asti.

Kun lehdissä on valkoisia välejä tai yksivärisiä mainoksia, valitsen usein lähistöltä jonkin yhdyssanan ja alan keksiä sen kirjaimista uusia sanoja. Kun en keksi lisää, niin erottelen välit pistekatkoviivalla. Jos näitä on käsillä helposti, kun puhun puhelimessa, jatkan usein noita viivoja kukkakuviolla. Yhdestä tämmöisestä ja vanhasta kirjontamallista lähti tilkkutyön idea. 

Vanhat kirjekuoret tulee käytettyä luonnoksiin, muistilapuiksi ja muuhun vastaavaan. Tämänkin työn versiota piirtelin useamman kirjekuoren verran. Väritettynä paperilla työ näytti kiinnostavalta ja aloin toteuttaa sitä.

Liekkasin kankaasta suunnilleen oikeankokoisen palan, silitin siihen liimaharson, piirsin katkoviivan ja kukat. Leikkasin ja silitin osittain edellisen kaitaleen päälle. Ompelin reunat applikaatio-ompeleella. Kun jo tässä vaiheessa vanu oli paikoillaan, tuli kaarteissa vähän kulmikkaitakin mutkia.

Vihreästä leikkasin ulospäin kukkien sijaan muutaman lehden.

Siksakien jälkeen lisäsin vielä vuorin ja aloin tikkailla työtä enemmän. Alussa olin ajatellut, että katkoviivaidea jäisi paremmin näkyviin, mutta aika pian huomaisn, ettei ainakaan näillä kankailla eikä jo tehdyillä ompeleilla. Niinpä tikkaussuunitelma muuttui hieman ja piirtelin pois silitettävällä tussilla kukkia kangaspintoihin. Tikkasin välit ja kuten tuossa vaaleassa näkyy, myös kukkia, joiden ei pitänyt alunperin jäädä kukiksi.

Silitettäessä osaan kankaista tussista jäi ohut aavistuksen vaalentunut viiva. Tässä se ei haitannut, koska ompelin vielä tikkauksia viivojen päälle, mutta tuo on seikka, joka kannattaa muistaa tussia käyttäessä.

Sovittelin monelaisia nappeja työhön, mutta mikään ei tuntunut parantavan sitä. Alkoi jo tuntua aika toivottomalta ja välillä olin heittämässä työtä roskiin ja välillä mietin, että säästän ja pilkon myöhemmin osaksi jotakin muuta tai parhaista paikoista saisi ehkä muutaman kortin. 

Reunakaitale paransi hiukan tilannetta. Lisäsin poisleikatun lehden tulemaan reunuksen alta. Vaihdoin napin. Huokaisin aj käärin työn pois. Kokeilin uudet napit. Olipas se nyt hankalaa. Lopulta ompelin kiinni yhden vaihtoehdon napit ja lisäksi pienikukallisen kankaan kukkiin musta paljetit. Mutta ruskeapohjainen kangas särähti silmiin pahasti. Maalsin sen kukkien keskustat sinisiksi. työstä tuli entistä kurjempi. Kokeilin niihin sinisä nappeja. ok, kiinni ja se on sit siinä. Huomenna. Tai joku päivä. Ompelua aloittaessa kokeilin kuitenkin sinisten tilalle punaisia nappeja. Paljon parempi. 

Kun työ pyöri tuossa ja ohimennen tai sitä käsitellessä näin sen usein, aloin vähitellen vähän tykätäkin siitä - jonkinlainen viharakkaussuhde kuitenkin, ei sen lämpimämpää.

Äidin kukat valmiina. Nimi tuli mieleen, kun olin käynyt huoltamassa vanhempiani ja sillä hetkellä lähes liikuntakyvytön äiti (85 v) murehti, että jos hän kylvää jotain kukkia parvekkeelle, niin osaakohan se isä (89 v) kastella niitä oikein, että taimet alkavat kehittyä hyviksi ja vahvoiksi.

Se toinen työ valittiin näyttelyyn, siihen voin palata vasta loppukesällä.

Teeveeneuloosi

Miksi teeveetä ei voisi katsoa tekemättä mitään? kysyy tämä, jolla pitää aina olla käsille jotakin värkättävää. Teeveetä katsellessa kudon usein sukkia, jos pitää keksittyä enemmän tai jotain vaativampaa käsityötä, kun riittää, että pääasiassa kuuntelen, mitä muilla on sanottavana.
Sukkalangat ovat aina loppu. Tai ainakin usein. Alkaa pikkuhiljaa olla sama tilanne kuin äidillä. Sukkia vain tulee ja tulee, vaikkei kukaan enää tarvitse, kun jalassa on aina yhdet ja kaapissa reilusti vaihtovaraa. Jos äidin luona menee sanomaan, että varpaita kylmää tai hän näkee sukassa ohuen kohdan tai reiän, niin äiti pyytää hakemaan vaatehuoneesta pari kassia. "Katoppa olisko sun kokoa, kun näyttää noi edelliset jo vetelevän viimeisään."
Äiti ei enää saa paljonkaan kudottua uusia sukkia, mutta sukkaneuloosi on periytynyt molemmille tyttärille. Onneksi joka vuosi ilmaantuu jokin taho, jossa tarvitaan eri kokoisia sukkia.
Muuan edesmennyt sukulaistäti kutoi naimattomalle pojalleen paljon sukkia, kun "ei niitä Reinolle hänen jälkeensä enää kukaan kudo". Ja Reinolla riitti lämmöllä kudottuja sukkia elämänsä loppuun asti.

                                   

Raikkaita valmiiksi raidallisia ja kuviollisia lankoja on kiva käyttää, harmaat jäävät pyörimään kaappin. Huomasin ohittaneeni surutta jo muovikassillisen harmaita. Väristä huolimatta ihan kelpo lankaa, joten päätin käyttää nekin. Ehkä jokin kuvio piristäisi.
Viime talvena käsityökerhossa yksi rouva kutoi sukkia, joissa resori jatkui terän päällä kärkikavennukseen asti. Sanoi semmoisten sukkien sopivan napakammin jalkaan. Olen nyt kokeillut muutamat.

Ensimmäisiin harmaisiin neuloin palmikoita, jotka laitoin kiertämään eri suuntiin. Aivot virkistyi tai sitten ei, ensimmäisen kerroksen jälkeen kiertosuunnan näki edellisestä eikä sitä tarvinnut paljon miettiä.

Nyt työn alla olevissa siirrän yhtä silmukkaa viereisen yli, kunnes se on mennyt kaikkien oikeiden silmukoiden toiseen reunaa, väliin kolme kerrosta leveää (4o, 4n) resoria ja taas silmukat lähtevät ylittämään oikeiden silmukoiden palkkia.

Uusimmat valmistuneet ja juuri aloitettu sukka. Raidalliset olen jo päätellytkin. Yhdet sinisetkin kudoin äskettäin. Niistä piti tulla itselleni. Katselin elokuvaa ja kudoin sukkaa. Kokeilin jalkaan. Muutama kerros vielä. Ja hups - elokuva vei mennessään, taisi tulla aika monta muutamaa kerrosta. Kokeilin taas jalkaan ja mittaa oli viisi senttiä liikaa. Voihan....!

Laitoin suvun isokenkäisimmälle tekstarin, josko hän tarvitisi sukkia tai muuten joudun purkamaan muutaman sentin puikoilla olevasta sukasta. Vastauksen jälkeen aloin kaventaa ja koitin muistaa toisen sukan kanssa olla tarkkana, että tulisi kerralla ensimmäiselle pari.

Toteemi

Tarvitsin työn, jossa olisi jotain käytettyä ja huopunutta. Sisko oli vähän aiemmin tuonut vahingossa pesukoneeseen ajautuneen huivin, jossa oli helposti kutistuvaa ja sitten toisaalla ei. Ihanasti rypistyneestä lempihuivista tuli vähän liian epämääräinen käytettäväksi.

Alussa ei ollut muuta suunnitelmaa kuin, että tästä jotakin. Huivi oli pehmeää ja helposti muotoutuvaa, joten siitä saisi jonkin kolmiulotteisen pinnan. Vähällä vaivalla ajattelin silloin, mutta ei se sitten ihan niin mennyt.

Kirpputorilla huomasin jossakin pöydässä pussillisen verhorenkaita, muistin huivin ja ensimmäinen työstöidea valtasi ajatukset. Tuntemattoman verhorenkaat muuttivat uuteen osoitteeseen.

Aloitin työn siirtämällä huivin hapsut samaan päähän. Huivi kutistuisi käsitellessä ja päätin lyhentää sen vasta, kun mitta tuntuisi sopivalta.

 Musta pehmeä osa oli violettien välissä ja niihin upottelin verhorenkaita, myöhemmin myös laatikosta löytyneitä pienempiä renkaita, joita parikymmentä vuotta sitten ostin jääkaappimagneettiperhosia varten.  Virkkasin jonkinmoisen määrän perhospohjia, mutta valmiista en tykännytkään niin paljon, että koko suvun jääkaappien ovissa olisi lepäillyt pitsiperhonen. Nyt tuli niillekin renkaille käyttöä - aika tavaran kaupittee. Ja ne perhospohjat ovat yhtä lukuunottamatta löytäneet paikkansa korteissa.

Kurttasin ja venyttelin verhokankaan renkaiden ympärille ja ompelin nurjalta kiinni. Renkaiden väleihin jäi poimuja, niitä harsin jäämään tiettyihin paikkoihin. Huivia pohjaan kiinnittäessä tikkaisin laskosten välejä tiheästi pohjaan kiinni.

Violetit kuviosoikiot rypytin pohjakankaaseen. Innostuin tästä tekniikasta ehkä noin 10-15 vuotta sitten, kun näin sen ohjeen jossakin saksalaisessa tilkkulehdessä. Alkuinnostuksessa siitä piti syntyä vaikka mitä ja paljon, mutta kokonaista työtä en ole koskaan tehnyt näin, joitakin yksityiskohtia silloin tällöin.

Muutama viikko sitten löysin uuden kirpparin avajaisista pitkät puuhelmet eurolla. Nekin pyysivät jo heti hyllyssä pääsyä tähän uuteen työhön. Pohjakin oli siinä vaiheessa jo valmiina ja se kaipasi jotain lämmintä ja värikästä.

Pohja on yhden entisen kiltani jäsenen värjäämä. Hän  toi kerran kassillisen kankaita kiltaan, kaatoi ne lattialle ja pyysi ottamaan siitä, jos jotakin tarvii. Ensin en ajatellut ottaa mitään, mutta tuo sininen kuitenkin lähti mukaani. Isoin painopinta on kokonaisena ja pienemmistä leikkasin suikaleita ja yritin sovitella niitä niin, että saisin ruutupintaa.

Tikkaukset ovat eri kokoisia spiraaleita.

Helmiraidassa oranssien puuhelmien välissä on muutamia mustia muovihelmiä ja työn alaosassa lisäksi siellä täällä joitakin pieniä violetteja helmiä. Työ oli Imatralla tilkupäivillä Vanhojen vanuneiden näyttelyssä. Toteemi valmistui kyllä jo edellisenä iltana, mutta aika tuntui loppuvan kesken, joten oli vain päätettävä, että nyt se on valmis. Oransseja helmiä kiinnitän työhön ehkä vielä vähän lisää. 

Nimi Toteemi kävi mielessä silloin tällöin ja sen ilmoitin eteenpäin jo ennen kuin työ valmistui, joten se oli sitten siinä, en alkanut miettiä mitään uuttakaan. Valmiin työn koko on 64x95 cm.

Mutta mikä on toteemi? Mitä se merkitsee?

Wikipedia: Toteemi on mikä tahansa luonnollinen tai yliluonnollinen kohde, yleensä luonnonilmiö, kasvi, olento tai eläin, johon ihmisen uskotaan olevan maagisessa yhteydessä. Maailmassa on arvioitu olevan yli 500 toteeminimikettä. Ihminen, jolla on toteemi, kokee omaavansa toteeminsa voimia ja olemusta. Toteemi voi yhdistää myös joukkoa ihmisiä tai kokonaista heimoa. Toteemiuskoon kuuluu käsitys, että eri ihmisillä tai ryhmillä on eri toteemit, joiden mukaan osa näiden ihmisten piirteistä määräytyy. 

Vähän kautta rantain sain tähän sovellettua maagisen yhteyden siskooni. Meillä on lähes tasan vuosi ikäeroa, olemme monessa suhteessa hyvin erilaiset, mutta monissa asioissa käyttäydymme kuin kaksoset. Välillämme on ainakin tuo maaginen yhteys. Soitamme tai viestittelemme usein yhtä aikaa toisillemme, lähettelemme toisillemme samaan aikaa samoista ruoka-aineista tehtyjä reseptejä. Joskus nuorena olemme eri puolilla Suomea kokeilleet samaan aikaan samanlaista puseroa. Valvomme öitä yhtä aikaa. Kun sisko on kipeänä, tiedän sen usein tietynlaisesta aamukurkkukivusta ennen kuin olen kuullut siitä siskolta. 

Kirjanmerkkejä 2

Kirjanmerkkiprojekti jatkui useamman päivän. Ylimmässä on suikale verhokangasta - jatkoin spiraalia tiheällä siksakilla ja tikkasin spiraaleita valkoisella langalla. Keksimmäisessä on kaksi kapeaa pitsiä, joiden väliin tukkaisin kuvion sinisellä. Alimmassa on pätkä pitsiä. sitä riitti kahteen merkkiin ja vielä jäi yksi ruusu, joka sekin on yhdessä merkissä.

Tuttava teki farkkualukkua, sain ylijääneet lahkeet. Niissä oli kiristysnauhat, joista nyt olen toisen pukanut näihin merkkeihin. Farkkukangasreunoja en suoristanut. 

Oranssia itsevärjättyä, pitsiä, verhokangasta ja nauhaa. Alimmassa lymyilee viimeinen pala ruusupitsiä.

Kolme kirjanmerkkiä lähti jo jakoon, mutta suurin osa on menossa arpavoitoiksi. Merkkien leveydet vaihtelee vähäsen ja on neljän viiden sentin luokkaa. Pituus on parikymmentä senttiä. Välissä on maalaushuopaa. 

Vanhassa blogissa olisi lisää kirjanmerkkejä, periaatteessa. Näyttävät osuneen juuri niille vuosille, kun Vuodatuksesta hävisi kuvat. Sieltä hävisi myös sivu, joissa on korttien ja merkkien työohjeet, joten en nyt laittanutkaan niistä mitään linkkiä tänne. 

Kirjanmerkkejä 1

Arpavoittoja. Hmm. Jotain ommeltua nyt ainakin. Ja jonkinmoinen määrä. Siispä pöydän siivoukseen ja kortteja ja/tai kirjanmekkejä. Molempia tarviin muutenkin ja silppupurkit pursuavat taas monenmoista - tilkkuja, pitsipaloja, montaa muuta. 

FQ-kangasta ja kapeaa punaista pitsiä, vähän valkoistakin, polvekenauhaa ja tikkauksia. 

Tilkkutyöstä yli jäänyttä mustavalkoista tilkkukaitaletta ja piristeeksi tikkausta punaisella. Näistä tuli näitä melko tummia ja muutama, jossa oli aika paljon enemmän valkoista. 

Oranssia itse värjättyä pohjana ja paloja teneriffalaisen kangaskaupan heräteostoksesta, vihreäpohjaisesta trikoosta, jossa on kiiltävä painatus. Monta palaa siitä olen jakanut pois, kun en oikein osaa mitään kiiltäviä käyttää. Kirjanmerkkeihin ja kortteihin olen saanut uppoamaan sitä jonkin verran. Taitaa olla viimeiset tilkut menossa.

Kirjanmerkki pilalle menneestä kangaspalasta, jota en kuitenkaan voinut heittää pois. Kun noin vuosikymmen sitten innostuin solarigrafioista ja niistä oli jo kaikki (?) säätöversiot kokeiltuna, niin tein vielä yhdelle valokuvapaperille fotogrammin - valotin pieniä foliokuvioita ja klemmareita, kun just siihen hätään ei ollut parempaakaan heti käden ulottuvilla ja piti äkkiä päästä kokeilemaan riittääkö tavallinen pöytävalaisin valotukseen ja minkämoisella ajalla. Se kokeilupala kulki sitten mukana uuteenkin kotiin. Täällä olin menossa syanotypiakurssille ja piti saada jotain valotettavaa ja tuo putkahti esiin jostakin kuvakansiosta. Suurensin sen koneella, printtasin muoville ja valotin kankaalle. Se jäi liian valkoiseksi ja värjäsin sen teellä. Aika ankea sävy jäi. Palassa oli ihan hyviä kohtia ja ajattelin, että johonkin korttiin ehkä joskus. Nyt on parhaat palat käytetty ja lopun heitin roskiin.

Aika hidasta siivousta eikä materiaalien vähentyminen paljon pöydällä ja rasioissa näy. Valmista tulee, mutta sälä ei tunnu vähentyvän ollenkaan. 

Jämälangoista virkattu peite

Ahkera sukkien kutominen jättää monenlaisisa lankasyttyröitä pyörimään koreihin ja laatikoihin. Idea tähän työhön tuli siskolta. Hän osti lankahamsterilta (tai jostakin vastaavasta) muutaman kilon jämälankoja. Niistä syntyi pikavauhtia pari iloista virkattua peitettä. Sain häneltä loput pikkujämät ja omasta takaa niitä oli jonkinmoinen määrä - sukkien raitalankoina menisivät kyllä, mutta se tietää aina lankojen päättelyä. Paitsi...

jos solmii langat yhteen. Tuokin siskon vinkki, netistä löytynyt, mutta ei tullut laittaneeksi linkkiä talteen. Solmi langat kuvan osoittamalla tavalla, kiristä ja vedä solmut vierekkäin. Jos kierteet on oikein, solmut jumittuvat hyvin paikoilleen. Leikkaa langat poikki parin millin päästä solmuja. Tällä solmuilulla olen kutonut jo parit sukanvarretkin. Sisko nyppi omissaan langanpäät  oikealle puolelle ja jätti ne parin sentin pituisiksi. 

Tämä virkkaus alkaa kulmasta, joten työn koko on helppo määritellä sopivaksi eikä muutaman kerroksen jälkeen huomaa, että olisikin pitänyt olla muutama mallikertaa enemmän tai vähemmän.

Käytin siskon tuomat syttyrät, samoin omat ja vähän piti pätkiä ihan uusiakin keriä mukaan. Reunan tein yhdellä värillä. Ilman suunnitelmaa, jotain lenkkejä ja sit vielä toinen kerros. 

Peitteessä on räväköitä väriyhdistelmiä ja vähän hillitympiä paikkoja, joten eri mielialojen mukaan voin viikkailla uudenlaisen pinnan näkyviin. 

Tyynyt ompelin pari kolme vuotta sitten. Pari ensimmäistä ruusutaulua ostin kirpparilta, kun amksoivat euron kappale. Sen jälkeen tuli ostettua muutama lisää, mutta sitten alkoi hinta nousta, enkä ostanut enempää, kun en tiennyt mihin niitä käyttäisin. Jonkinlainen kassisuunnitelma muhi mielessä, mutta sitten niistä tulikin tyynynpäälliset. Tuon ruskean ruuuns olenn tehty kloritella samettiin.