Betonihommissa

Hautausmaakäynneillä huomasimme, että reunakivet vähenevät ja tilalle on alkanut tulla kivilaattoja, joissa on soikea tai pyöreä reikä istutuksia varten. Lähiriveissä oli reunakivet jälellä enää kahdessa vierekkäisessä haudassa.
Soitto seurakuntaan ja melkein 60 vuotta palvelleet reunakivet poistettiin. Paikallisella kiviveistämöllä tuntuivat ovet olevan aina säpissä, joten kiven hankinta siirtyi aina vain tuonnemmaksi. Yhdellä kastelukannun palautuskävelyllä huomasimme kivillä päällystetyn betonilaatan ja ihastuimme siihen. Semmoinen siis! Eikä olisi aukioloajoista kiinni.

Omista nurkista löytyneiden lisäksi saimme kiillotettuja kivitasonpaloja lähisuvulta ja lopulta myös kiviveistämön roskakasasta.
Laatasta tulisi parikymmentä senttiä hautakiveä leveämpi. Joku lauta oli vähän lyhyempi, joten tigittiin mitasta muutama sentti.

Joutolevyn päälle vanhaa kerniliinaa ja muotin rakentelu alkoi. Alussa mullakin oli tähän suunnitelmia, mutta aika pian huomasin, että hommassa on kyse myös ainokaisen pojan rakkauden ja ikävän purkamisesta äitiin, joten en sitten puuttunut tähän vaiheeseen juurikaan muuten kuin pitämällä tarvittaessa paikoillaan jotakin, että ruuvaus onnistui helpommin.

Mulla oli sit hyvää aikaa tiskata kivet.

Keskiosan soikio on pienestä muoviämpäristä, josta sahattiin laatan korkuinen pala ja halkaistiin se. Reunat ja pohja on vähän auki ja puuosien päihin on veistetty muovin paksuinen kolo, että reunasta tulisi tasainen.
Kaikki puuosat ja liitoskohdat on päällystetty jesarilla. Se kestää kosteutta eikä betoni tartu siihen. (Niin oletimme ja onneksi olimme oikeassa.)
Kivet asettelimme kiiltävä puoli alaspäin kernin päälle. Mä olisin vielä paloitellut vähän lisää, mutta ilman kivityökaluja noiden rikkomisessa sai joko kaksi tai monta palaa.

Ensimmäinen laatta meni pipariksi, koska betoni oli liian vanhaa eikä kovettunut, joten kannattaa niistäkin katsoa parasta ennen päiväykset. "...mutta tulihan harjoiteltua eikä tullut kalliiksi."
Uuteen yritykseen ostettiin uusi säkki kuivabetonia ja mitattiin neste tarkkaan. Ensin täytettiin varovasti kivien välit, sen jälkeen lisättiin vähän reilummin betonipuuroa.

Kerroksissa on pari saunan takaa löytynyttä metallilistan pätkää ja tukevaa metalliverkkoa. 

Laatan paksuus on 10 senttiä.

Tasoituksen jälkeen peittelimme laatan kevyesti. Sitä kasteltiin päivittäin ja kolmen päivän päästä purettiin muotti pois. Laattaa kasteltiin ja se jatkoi kuivumistaan viikon verran. Mä en olisi uskaltanut vielä siirtää sitä vaikka se oli jo kääntelyjä kestänyt hyvin, mutta lopulta sit kuitenkin nostettiin se aluslevynsä kanssa auton perään ja ajettiin hautausmaalle. Kottareilla se kulki helposti haudalle asti.

Vanhat istukset sivuun ja kuopan kaivuuseen sekä pohjan tasoitteluun. 

Olin ottanut sangollisen multaa mukaan, harjan ja sienen kiven puhdistukseen. Ikivanhaa kuunliljaa istutuskolon kumpaankin päähän ja samettikukat takaisin niiden keskelle.

Reunamultien tasoittelu ja valmista tuli. Laatta on nyt pari senttiä muuta haudan pintaa ylempänä. 

Yli jäänyttä kuunliljaa paloittelin kukkapenkin reunaan ja loput ovat vielä valeistutuksissa porkkanpenkin itämättömissä kohdissa. Ne pääsevät reunustamaan yhtä kiveä, kunhan ehdin kaivaa siitä heinikon pois.

Painetaan villasella

Entisessä elämässä, melko kauan sitten, sain maatalosta pari säkillistä lampaan villaa. Niiden lähetys kehräämöön tuli niin kalliiksi, ettei se lyönyt leiville. Pelastin villat kaatopaikalta ja jaoin tietoa tuttavapiirissäkin.
Värjäilin villoja, koitin huuhdella varovasti ja kuopuskin - silloin aika pieni - oli auttamassa. Vaikka hyvin varottiin, niin myös onnistuttiin vähän vanuttamaan villat. Silloin mulla ei ollut karstojakaan vielä, joten osa villasta kietouti vaahtomuovin kanssa palloiksi (kirjottuina tonttukotiloita) ja osa jäi käyttämättä.

No, mitä näille tapahtuu? Usein ei mitään. Lojuvat laatikossa ja siirtyvät välillä paikasta toiseen. Nämä villat vaihtoivat muuttolaatikossa kaupunkiakin.

Loistoidea tuli jostakin kavereiden kautta. Lankaa voi pyörittää käsissä ja saada siitä semmoisen hyvän pehmeän omatekoisen huovutuslangan. Sitten vaan toteuttamaan. Haaveena oli pujotella löyhä palttinasidos, kääriä se lakanaan ja heittää pesukoneeseen huovuttumaan. Muutaman kerän jälkeen totesin, että sormenpaksuinen lankani taitaa sittenkin olla liian tuhtia ja peitosta luultavasti tulisi enemmän peltimäinen kuin ihanan pehmeästi ympärille laskeutuva. Loput villat ja kuivumisen jälkeen kerälle pyöritellyt langat siirtyivät vanhaan tuunattuun vanerilaukkuun odottelemaan uutta ideaa.

Kun esikoisen esikoinen leväytti villat lattialle pari viikkoa sitten, aloin miettiä niitä taas pitkästä aikaa. Pian alkavalla kurssillakin tarvittaisiin jotain kuitujuttuja. 

Parista kerästä tuli noin aanelosen kokoinen pinta. Laitoin sen kahden ohuen solvyn väliin ja ompelin poikittain, että siitä tulisi jonkinlainen levy.

Huuhtelu ja

kuivatus. Aika röntti, mutta mukavan pehmeä. Lähti kurssille varapohjaksi mukaan. 

Langanpätkärasiassa piili yllätys. Siskon ystävän värjäyskurssin roskiksesta bongaama sidontalankojen kasa. Kun kyllästytti pikkutarkan jutun jatkaminen, niin ajattelin, että välillä voisin kokeilla jotain krouvimpaa. 

Ekana tuli tuo vaaleanpunainen - pykäpistoja ompelulangalla puoliksi irtonaisen villalankin päälle. Virkkausta olin miettinyt, mutta unohtanut koukun kotiin. Kun opettaja Raija Jokinenkin sitä ehdotti, niin lainasin virkkuukoukun.Vihreä on ohutta villalankaa, joku saatu jämä, en tiedä mitä on. Sininen on virkattua myös. 

Virkkaukset ovat ainakin osittain irtolenkeissä, kun pohja muuttui kiinteämmäksi vaihdoin virkkuukoukun parsinneulaan ja jatkoin ketjusilmkoilla. Ja vähän etupistoillakin.

Jäin koukkuun ja jumituin lopuksi kurssia tämän villapohjan kirjontaan. Työn edetessä olen purkanut osan  koneompeleista, jos ne eivät jääneet hyvin piiloon. Myöhemmin kurssin aikana opettaja jakoi ompeleiden maastouttamisvinkin. 

Ihan hetkessä ei ole valmis, mutta pikkuhiljaa.

Villan pehmeä lämmin kosketus ja tajunnan virta on tehnyt hyvää murehtivalle sydämelle.

Myssyilyä

"Noin 50 ihmistä saa lottovoiton vuosittain. Lähes yhtä moni lapsi sairastuu vuosittain leukemiaan. Molemmat pistää elämän uusiksi.

Me ei voitettu lotossa."

Pojan päivitys facessa juhannusviikolla, lasten syöpäosasto kympiltä.

Kyllähän se pisti uusiksi mummunkin elämän. Parin päivän itkun jälkeen piti alkaa purkaa surua ja pelkoa johonkin. Sytomyssyjä on nyt valmistunut nuo kuvatut ja tuolla kierteisellä mallilla pari lisää. Sisko ja yksi ystävä on tehnyt niitä myös ja uusi satsi kohti sairaalaa lähtee piakkoin.

Torso

Siskon ystävältä tuli pussillinen indigovärjäyskankaiden tasauspaloja. Ompelin pinnaksi aika sion osan niistä tietämättä mihin käytän.
Olin jo jonkin aikaa ajatellut tehdä yhteen vanhaan villahuiviin (kunhan ensin ehtisin/muistaisin lisätä siihen joitakin kommervenkkejä ja sitten huovutus) osan ihmisen kroppaa. Tässähän sitä nyt olisi pintaa. 

Hahmottelin lehteen kropan ääriviivat, leikkasin ja piirsin häviävällä tussilla pohjaan.

Sen jälkeen alkoi piirtely ompelukoneella. Kuviot ovat vartalo-osan sisäpuolella. Aika moneen kertaan piti viivat ommella, että alkoi näkyä ja lopulta - erottuuko kuvio sittenkään tarpeeksi. Läheltä erottuu kauempaa ei. Langan väriä valitessa tuo oranssin sävyttyvä keltainen tuntui parhaalta, 

Reunaosissa tikkaus on käsin ja koneella.

Kun kuvio näytti maastoutuvan pohjaan vähän liikaa, ompelin ääriviivojen viereen kapean mustan viirun. Se vähän paransi tilannetta.

Kirjonnan lisäksi työ kaipasi vielä jotain säpinää - kiinnitin siihen helmiä ja niitä saatan laittaa vielä vähän lisääkin, kunhan nyt taas välillä vähän hauduttelen.

Torso valmiina.

Ennen viimeistelyä kävi mielessä, että käyttäisinkin tuon taustapuolen päällä. Mut ehkä siinä huivissa sit kroppaidea uusiksi. 

Neulegraffiti

Olin mukana tässäkin. Joskus talvella mielenterveysseuran toimistoon ilmestyi pahvilaatikko kyljessään ohjeet, sisällään puikot ja muutama lankakerä. Joku loi silmukat ja aina jollakin oli intoa neuloa kerros tai muutama sentti. Jos langat olivat vähissä, niitä ilmestyi jonkun kassista lisää.

Erilaisia lankoja, ohuita ja paksuja, erilaisia neulemalleja ja silmukan tai parin lisäyksiä tai kavennuksia, että mallikerta meni tasan. Monenlaisia käsialoja, monia sanoja lähellä istuvien kanssa. Odottelua, jokohan kohta olisi minun vuoroni. Kun neule oli pari metriä, siihen poimittiin silmukat toisestakin päästä ja neulominen onnistui kahdelta yhtä aikaa. 

Yhdessä välissä on neulesilmukat päätelty virkkuukoukulla ja matka jatkui pienen tovin toisenlaisella työkalulla. 

Kuvan rullassa työtä on 11,5 metriä ja silloin päätettiin, että kaksi meistä vapaaehtoisista tulee kiinnittämään sen toiseen toimiston pylväistä. Seuraavana maanantaina alkaisi MHAW-viikko (hyvinvoinita kulttuurista) ja toimistolla olisi avoimet ovet sekä yhteislaulutuokio.

Toisen pään päättely virkkuukoukulla ja vielä pienet pyörylät sekä kiinnitysnauhat siihen. Toisen päähän jä vielä puikot :)

Kiinnitys kattorakenteisiin ei ollut ihan yksinkertaista, vaikka löysimme tikkaatkin. Ritilärakenteen yläpuolella oli jokin palkki, johon se piti saada. Näkyvyys oli ihan ok alhaalta, mutta ei enää tikkailta. Palkin ympärille jokin nauha tai vastaava, ei löytynyt, joten virkattiin sekin siinä sit vielä. Pyykkipoika heittoapuna nauha lennähti palkin yli ja yläkiinnityssysteemi valmistui.

Kiersimme "huivin" pylvään ympärille ja kiinnitimme sen ensin hakaneuloilla, että kerrosten järjestys pysyisi. Työ ylettyi jo niin laas ja luultavasti ajan mittaan valuisi vielä alemmaksi, joten päätimme päätellä sen toisenkin pään - virkkuukoukulla, samanlaiseksi kuin yläpääkin. 

Alunperin oli tarkoitus virkata reunat yhteen, mutta sitä kokeillessa tuntui kädet väsyvän heti alkuuunsa liikaa eikä betonia vasten poimitut reunatkaan näyttäneet asettuvan kauniisit, joten turvauduimme vaihtoehtoon B ja aloimme ommella reunoja yhteen. 

Ompelun jälkeen tuli vielä pisteksi iin päälle alakulmaan tupsu - tässä tapauksessa kyllä pisteeksi iin alle, siis huutomerkki!

Yhdessä neulottuna 11,90 metriä. Vaihtelevat langanpaksuudet, erilaiset neulemallit ja käsialat tekivät neulegraffitista aaltoilevan. Värityskään ei lopulta ollut niin räikeä, mitä pelkäsin. Hyvin istuu toimiston väreihin ja kukin voi käydessään etsiä omia kerroksiaan.
Vasemmassa reunassa on pylväs työntekijöiden suuntaan. Pitäisiköhän siihen kiinnittää muutama pyykkipoika heidän muistilapuilleen. Puinen pyykkäri, poralla reikä ja siitä sen voisi ommella neuleeseen kiinni. Tai muutama pieni tasku. Tai edes hakaneuloja.

Tähän käytettyjä lankoja on vielä vähäsen ja hyllyn päällä laatikollinen muita. Syksylle suunnittelimme isoäidin neliötä ja peitettä sohvalle. Tulipa aloite (mieheltä) virkkauspajastakin. 

Tammihaaste

Tammikuun - kai - kiltahaasteena oli työ kolmesta kangaspalasta ja saumojen hukkaus kirjomalla. Ei sit tullutkaan kovin vikkelään valmiiksi. Välillä näytti siltä, että parin kolmen tunnin ompelutuokio ei näy missään.

Vielä tässä vaiheessa tämä oli olevinaan viisas valinta. Pyörylällinen kangas on äidin ikivanhaa haalistunutta pöytäliinaa. 

Mustassa pyörylässä on pykäpistoja reunassa muutama varvi ja sit etupistoilla loput. Valkoiseen rajoittuvan reunan tein pykä- ja solmupistoja. Musta viiva on tikkausten ainut koneommel.

Lehdissä on kiinalaista häiveompelua - niinkuin sen jonkun kauan sitten luetun ohjeen perusteella muistin eli pistoja sinne tänne niin, että pinta täyttyy. Noilla mun hompsakkeilla ei ehkä syntyisi semmoisia hienoja muotokuvia kuin kiinalaisilta, mutta tässä ihan ok. Vaaleiden lehtien reunoissa on pykäpistoja.

Raitojen jatkamista tiheillä aitapistoilla ja musta/valkoisen saumassa rajan hävitystä. Työ oli viikonloppureissulla mukana ja oli unohtunut punaruskea lanka kotiin - paitsi yksi pätkä. Tuli sit kasvista eri versiota tuohon toiseen päähän. Etu-, harakanvarvas- ja solmupistoja. 

Valmiina. Koko A4.

Äidille

Tästä se alkoi, kasasta värikkäitä päättelylankoja. Musta on jotakin ärsyttävää keinokuitua, joka hajosi ja levittätyi joka paikkaan, muut ovat enimmäkseen puuvillaa, vähän villaa.

Testipala. Maalaushuovasta noin kortin kokoinen pala, silitin siihen liimaharsoa ja ekat kiemurat lankaa. Varovasti silittäen ei painunut ihan lyttyyn. joten päätin jatkaa.

Lisää lankakierroksia ja nuppineuloja avuksi.

Välillä silitystä leivinpaperin avulla. 

Lopulta pinta oli täynnä lankoja.

Vielä pienet tikkaukset ja kortin kukka oli valmis. Taustalla on punaoranssi itse värjätty kangaspala ja reunalla musta applikaatio-ommel.