keskiviikko 19. lokakuuta 2016

(Toukokuun) haaste

Oivoi, luulin saavani haasteet pois työlistalta, mutta ei onnistunut vielä. Ihan järjestyksessä nämä eivät ole tulleet tehtyä ja vielä puuttuu - liian monta.

Toukokuun aihe oli älyvaate ja tekniikka vapaa. Idea oli heti, mutta miten se liittyy aiheeseen, niin sitä en alkanut alussa edes miettiä. Käsitöihin liittymättömiä murheita oli liikaa, joten tämäkin jäi välillä täysin unohduksiin.
Millainen on älyvaate. Sitä piti tutkia googlaamalla. Pienenpieniä piuhoja ja jossakin pikkuruinen virtalähde. Tulevaisuudessa ihminen voisi mahdollisesti tuottaa vaatteeseensa energian itse - liikkumalla, hengittämällä, sydämen lyönneillä. Tuo sopi ideaani.


Vaatteiksi applikoin pari kolmiota ja sen jälkeen tikkasin pohjan - osa kaikutikkausta ja osa pohjakankaassa olleen kuvioinnin mukaan. Kankaan löysin eurolla kirpparilta, jonkun tuntemattoman "rykkityyki". Vanha lakana, jossa oli keltaisia ja sinisiä värialueita ja niiden sekoituksia, kankaanpainannassa läpi menneitä kuvioita.
Sitten piuhojen asennus. Hahmojen rangat/rungot tein vanhoista kangaspuiden niisistä, joita oli yhdessä tuttavan naapurin vintin perkauksessa esiin tulleessa lankapussissa. (Käsin jäännösmateriaaleista kehrättyjä puuvilla/pellavalankoja, ei oikein kestänyt kerimistä, joten opettelen ehkä tuftausta, kunhan saan vermeet lainaksi.)


Niidet kiinnitin harsimalla, parsimalla ja kirjomalla.
Alakulman koukerokiemurat tuntuivat vielä kaipaavan jotain, joten lisäilin sinne vähän kirjontaa, pintakerrokseen, että tikkauskuviot pysyivät edelleen pulleina.


Ja siinä se. Lenkillä joutuu käymään, että saa virtaa :)




3 kommenttia:

  1. Oi, miten upeaa luovuutta ja taitoa. Fantastiset kirjonnat alakulmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kirjonta oli nuoruudessa ehkä ihanin käsityö mulle. Koulussa käytin sitä aika paljon, vaikkei se kuulunut silloisiin töihinkään - opettajan harmiksi en käyttänyt valmiita malleja, annoin mennä vaan. Jonakin kauniina syyspäivänä menin ulos kirjomaan, kun open kanssa tuli vähän känää tuosta mallin pelkän tajunnanvirran käyttämisestä. Mut muutenkin sopivilla ilmoilla kirjoin vähän ulkona - välitunneilla.
      Ranteen loukkaannuttua en kirjonut pariin vuosikymmeneen ollenkaan, mutta viime vuosina olen taas ottanut sitäkin mukaan käsitöihin. Ilman mallia vieläkin :)

      Poista
  2. Onpas mielenkiintoistA TUTUSTUA TÄHÄN BLGIIN.

    VastaaPoista