tiistai 27. syyskuuta 2016

Maaliskuun haaste

Aika pahasti on jätättänyt nämä killan haasteet. Aamuyöllä valmistui yksi.



Maaliskuun haasteena oli inspiraatio ja yllätys. Siinä piti ottaa esiin edellisistä pistokkaista kaksi ja hakea linjoja ja värejä sieltä. Aika pitkään värkkäilin tuota luonnostakin ja suunnittelin siihen kankaita - käymättä kaapissa. Sitten taas sattuma puuttui peliin; pöydällä oli silitystä odottamassa yksi pieni kirppisliina,


Sen kuvioiden mukaan yksi luonnosversio. Piirsin siitä myös (ikkunaa vasten helppoa) viivapiirroksen ja aloin kokeilla sen osia kaavana. Silitin pohjakankaalle liimaharson. Kangaspaloissa on parin kolmen millin saumanvarat.


Kun kuviot ja kaavat eivät ihan täsmänneet, niin jätin kaavan muutaman viivan kohdalta leikkaamatta, ettei applikokoinnit ja kirjannat menneet rikki - paitsi alakulman kuvio, josta jo luonnoksessa ajattelin nipistää vähäsen.


Samanvärisiä kankaita EI pitänyt tulla vierekkäin, mutta toisin kävi tuolla alakulmassa, kun palat suureni ja värillisiä jäi pois. Ehkä lähimpänä luonnosta kuin yksikään aiemmista töistäni. Värimaailma on tuota sinistä lukuunottamatta aika kaukana siitä, mitä luonnostellessa mietiskelin.


Ja tässä valmiina. 









2 kommenttia: