torstai 5. tammikuuta 2017

Uusi vuosi vanhat kujeet

Vaiheessa, yhtä sun toista. Ideatkin ovat onneksi vähän vähentyneet, kun ei vaan jaksa. Mut on näitä viime vuodelta (vuosilta) jatkettavaksi jääneitä aika (liian) monta. Jotkut keskeneräiset ovat jo yli kymmenvuotiaita - ehkä pitäisi jo luovuttaa ja koittaa vaikka tarjota niitä jonkun toisen jatkettavaksi. Omaishoidoissa on nyt vähän seesteisempi aika, joten ehkä jotain vaihteeksi valmistuukin.


Sisko virkkasi Purosta neliöitä mökkipuseroon. Voi vähän huovuttaa ja siinä sen projektin loppu sit olikin. Vähän oli vähän liikaa ja neliökassi kantautui tuosta parin pihan yli odottamaan, että keksin siitä jotakin. Kun kesäksi pitäisi saada jokin huovutus+ompelujuttu, niin eilen leikkeilin jo valmiiksi yhteen ommellut neliöt erikseen ja heitin kaikki palat pesukoneeseen ja säädin lämmön kuuteenkymppiin. Tämmöistä tuli ulos ja jatkoideakin on jo selvä - ainakin toistaiseksi. On vielä hyvin aikaa muuttaa suunnitelmia :)



Edellisten kanssa samaan aikaan pitäisi olla valmista näiden kanssa. Tai edes osan. Noita palloja/möykkyjä mulla on 10 litran lasitölkillinen. Ollut jo kauan. Eka koneellinen noita piti mennä myyjäisiin joskus. En ollut aiemmin huovuttanut pesukoneessa. Pari iltaa muovailin vaahtomuovisydämiä, yhden päällystin niitä villalla ja pujottelin sukkahousuihin. Kun kaikki oli valmiina, heitin ne pesukoneeseen. Sainko sydämiä. Sain kaksi melkein sydäntä ja lukuisia epämääräisiä möhkäleitä. Iltapäivään mennessä olin lakannut kiroilemasta ja keksinyt näille käyttöä - tonttukotiloita. Pari ehdin kirjoa, mutta yhtään en vienyt myyjäisiin. Silloin tällöin on tullut jotakin niistä jatkettua, mutta ihan ok ovat tuolla purkissakin olleet - jouluksi saavat sinne valonkin.


Parvekkeen tuoli. Tosi ränsistynyt alku. Ensin leikkasin punaiset tilkut. Muuton jälkeen väri oli väärä. Leikkasin vihreät, vaikka en ole koskaan tykännyt vihreästä. Mut poikien vaateompelun jäljiltä oli vihreitä trikootilkkuja. Nyt on siniset tilkut ja tuolin päällinen aluillaan. Vanhat toppaukset oli ihan kuivat ja mureni käsittelyissä niin paljon, että päädyin tämmöiseen tilkkuratkaisuun. 


Värityskirjan kuvasta tilkkutyöksi. Päällinen on valmis ja odottaa kokoa. Killan kesänäyttelyyn tehdään jokin sinivalkoinen ja alustavasti on suunniteltu, että kaikki tekisivät samankokoisen.



Ja toinen värityskirjan sivu on siirtymässä eteisen seinälle. Tätä malasin alkuviikolla. Pohjat vanhoilla akryyliväreillä ja uusilla vähän notkeaamilla sitten kuvioita näihin ja vielä lisää lintujakin.



2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odottelen, mitä näistä teet:) Mukavaa vuodenalkua!

    VastaaPoista
  2. No jo on projekteja! Onneksi millään ei ole kiirettä : )

    VastaaPoista