maanantai 23. tammikuuta 2017

Keittiöön

Ajankuluksi kaverin luona aloin virkkailla olutpullonkorkkien päälle. Äiti oli tehnyt tämmöisiä pannunalusia. Kun terassin pöydälle oli jäänyt kolme korkkia ja sattui :) olemaan puuvillalankaa mukanan, niin aloinpa sitten kokeilla alusta. Mallia ei ollut kuin päässä ja ensimmäisten  korkkien jälkeen huomasin tehneeni eri tavoin kuin äiti. Jatkoin kuitenkin omaan tyyliin.



6 kjs, piilosilmukalla lenkiksi
15 pylvästä, piilosolmukka
jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen 2 pylvästä
kiinteitä silmukoita
3 pylvästä niin, että vedät ne kaikki yhteen - jossakin välissä pujota korkki työn sisään
jatka 3 pylvään yhtten virkkaamista kunnes korkin alapuolella ja lopussa, kun reikä on enää pieni, virkkaa vielä 1 kiinteä silmuuka ja 1 piilosilmukka
päättele

Toivottavasti tuosta tajuaa. Yhteen aluseen tarvitaan 19 korkkia.

Pöytää kattaessa nostin uunista pitkulaisen vuoan. Kun noita pyöreitä alusia oli jo kaksi, useita päällystettyjä korkkeja ja lankaakin vielä jälellä, niin ...


tein vielä tämän, jossa on 34 korkkia.

Pakastin lopun ruoan. Aloin kirjoittaa rasian päälle tekstiä. Kynät ja tussit pyörivät hyllyssä irtaimenaan. Tarvittaisiin purkki. Päällystetty. Olin jo ostanut lisää lankaakin, kun neuloin punaisen tiskirätin.


Taas oli jäämässä langanloput. Paitsi jos...


Virkkasin vielä spiraalia sen verran kuin punaista riitti ja toisen samankokoisen mustan. Virkkasin ne reunoista yhteen ja mustan kohdalla ompelin pienehköin pistoin yhteen, niin ei pieni pyörylöiden eriparisuus haittaa ja alusesta tuli jämäkämpi. Isommalle kattilalle. Mustaa lankaa jäi noin puolitoista metriä enkä aio ostaa lisää kumpaakaan väriä. 





3 kommenttia:

  1. Kiva ohje, mutta pari ongelmaa. 1) Mistä saisi olutta 2) miten käsi kestäisi virkkaamista :=D ;=D

    VastaaPoista
  2. Kivat virkkuut! Olutta on, mutta tölkeissä, pullot painaa liikaa.

    VastaaPoista
  3. Pitää laittaa sana kiertämään, että tarvii korkkeja, kyllä niitä sit vähitellen kerääntyy :)

    VastaaPoista