Aina ei mee puntit tasan

Pihiys ahdisti. Ahneus. Voiko elämänsä pyhittää ahneudelle. Se alkoi pyöriä vähän liikaa päässä ja aloin purkaa sitä ommellen. Iso ahneus mielessä aloitin, mutta aika pian huomasin, että ajatukset oli nopeasti muuttuneet ihan muiksi. Koitin palautella niitä takaisin kiukkuun, mutta ei se enää onnistunut.

Kun vanhasta eteisen matosta oli hapsut kuluneet pois ja ekat solmutkin jo livahtelivat imuriin, piti mattoa lyhentää. Purettuja kuteita olen käyttänyt tilkkutöihin. Pinta näytti kivalta ja uudet solmut ovat edelleen solmiamatta. Saa nähdä käykö kuin hiirelle, joka oli kissalle räätälinä - ei tullut takkia eikä lopulta muuta kuin pieni tuluskukkaro. Jonakin päivänä matto voi olla lähes kokonaan ommeltuna tilkkutöiksi...

Työn pohjana on ehjä pala siskon risasta farkunlahkeesta ja vuorina puuvillakangas, vanua en laittanut. Pohjan koko on noin 15x45 cm. Haihtuvaa liimaa suihkuttelin vähän avuksi ja aloin kiinnitellä kuteita pohjan päälle. Muutama kerrallaan ja ompelua väliin. Alussa liimasta oli hyvin apua, mutta lopussa se oli ehkä jo haihtunut ja edistyessään työ mutkitteli koneessa tönkömmin. Nuppineulat piti ottaa avuksi.

Isän paitaa. Muistan tämän. Äidin ompelema ja siinä oli pystykaulus. Tykkäsin tuosta kankaasta tosi paljon. Kun paita oli kulunut riittävän paljon, se päätyi osaksi äidin kutomaa mattoa. Isojen ja pienten jalkojen pitsiksi kuluttamaa pintaa paljastui puretuista ja aukisilitetyistä kuteista.

Mummun kotimekkoa, ehkä äidinkin. Kirpparilta löytynyt vyö, jonka sain tilkkuystävältä ehkä 10-15 vuotta sitten. Ostan melkein kaikki kirppareilla näkemäni pienistä helmistä tehdyt kaulakorut ja vyöt - niissä saa usein eurolla tai parilla muutaman purkillisen pikkuhelmiä edullisesti. Silloin, kun tarviin jotakin tiettyä väriä, sitä ei aina noista löydy.

Olin hylännyt ahneuden ja kaikki mulle heti -periaatteella keräsin työhön hapsukkaa. Alkuperäinen idea olisi mielestäni vaatinut nelikulmaisemman muodon kuin tämä. Senkin vuoksi tunnuin välillä hetken olevan ihan ulalla siitä, mitä tästä nyt tulee. Paitsi, että ompelu jatkui vimmaisesti kaiken aikaa.

Tilkkupinnan täytyttyä sovittelin vyötä työhön, aluksi vain sen päissä olevia isoja helmiä ja käytin tukena tuota yläreunan tupsukkaa. Siinä sitten päätin käyttää vyön kokonaan mikäli saan sen kunnostettua. Isojen helmien vierestä langat olivat kuluneen ja venyneet. Sain vahvistettua niitä, mutta kun helmityötä ei voi purkaa keskeltä aiheuttamatta katastrofia, niin niitä piti yrittää vahvistaa muuten - ja sehän näkyi. Toisen helmen vieressä oli pieni pätkä kultalankaa ja se ratkaisi korjauksen piilotusratkaisun. Mullakin on kultalankaa! 

Nyt vyö kiertää tupsukan ympäri ja jatkuu työn alareunojen yli, samalla keksi työlle nimen: 

Aina ei mee puntit tasan.

Peltitöitä

Uudet kokeilut ovat tarjottimilla - tai ehkä paremminkin metallisilla lautasilla.

Alunperin piti kokeilla ihan toisenlaista juttua kirpparitarjottimille, mutta sitten sain näitä kuviottomia lautasia muutaman. Kun ne olivat hautuneet työpöydällä vähän aikaa, niin ideoita alkoi kypsyä.


Aluksi piti saada reiät. Paksuin oli metallimiehen käsittelyssä ja kolme muuta palautui, että voin merkitä reikien paikat. Tussilla viivat ja metallitapilla vasaroin pienet lommot joka reiän kohdalle. (Termistö ei ehkä nyt mene kovin ammattimaisesti...) Tuo alku on kuulemma hitain työvaihe näissä, joten pora lataukseen, että voisin kokeilla reikien tekoa myös. En malttanut antaa akun latautua täyteen ja eihän siitä aluksi sit yhtään reikää syntynytkään. En ollut teristäkään ihan varma. Sain ohjeet, miltä metalliporan pitäisi näyttää - tuttuja sanoja, mutta ymmärryksessä oli hiukan vikaa. Asteita ja semmoista :) Luotin, että akupassa paketin päällä lukee, mitä siellä on sisällä.
Aamulla rautakauppaan ja - kappas, oli betoniteriä, puuterän tunnistan ja sit se kolmas sortti oli ehkä metallille. Niitä muutama.

Täysi akku ja uusi terä, laudanpätkä alle ja reikiä syntyi vauhdilla. Kolmannen pikkutarjottimen kohdalla homma alkoi hyytyä ja viimeisen reiän kohdalla pora vain uikutti eikä mennyt läpi. Akku loppumassa tai terä tylsynyt. Helpointa oli vaihtaa uusi terä. Ja kohta viimeinenkin reikä oli valmis. Viilasin taustalta reikien kohdat. Sain kyllä jonkun vastaporausneuvonkin, mutta ei ollut sopivan kokoista terää. 

Ja lopuksi piti vielä kokeilla parvekepelakuun kuvausta reikien läpi.

Ensin tein pienimmän lautasen, tilkkutyön halkaisija on vajaat 12 senttiä. Kukkakuvion kohdalta pyörylä liinasta. Leikkasin paloja ikivanhoista silkkivärjäysten testipaloista ja ompelin jo-jo-pohjan kirjonnan ruutuun tihein etupistoin. Sen jälkeen reunalanka ja kiristin. Aika nopeaa. 

Laitoin vanun ja vuorin, mutta työ vaikutti liian paksulta. Ratkoin. Leikkasin pöytäliinakankaasta toisen ympyrän, ihan pehmeää sekin ja lisäksi leikkasin lakanakankaasta vuorin. Neulasin kaavan niiden päälle ja ompelin reunan. 

Leikkasin vuoriin reiän, avasin saumat ja käänsin ympäri. Harsin reunan kohdalleen ja tikkailin vähän kukkakuvion ympäriltä. 

Ompelin työn lautaselle niin, että päällipuolen pistossa on valkoinen helmi. Ensin pienen matkaa ihan tavallisella kaksinkertaisella ompelulangalla, mutta se oli liian ohutta. Onneksi löytyi paksumpaa, kun ei myöhään illalla onnistunut kaupassakäyntikään.

Toisessa lautasessa on pöytäliinatilkun kahdella reunalla vanhoja nauhan pätkiä ja pilalle menneen silkkiperhosen tilalla vähän tuhtimpi virkattu versio, joka putkahti esiin jostakin pitsipussista. Tilkkutyöllä (halk. 14,5 cm) on kapea reunapitsi. 

Kolmannessa on liinan omaa reunapitsiä ja sen alla tilkkumaalusta.

Ompelin pitsin ensin kukkatilkkujen raunaan, silitin oikeaan asentoon ja piirsin sen alle jäävän osan liimaharsolle. Silitin kiinni, poistin paperin ja leikkelin silppuja. Silitin niitä kiinni. Jos reunasta jäi vajaaksi joku kolo, lisäsin siihen palan pitsiä tiaktessa ja jos meni vähän yli, niin sen sain leikattua pois pienillä saksilla, kun sen alla ei ollut liimaa.
Tuo vanhan liinaa pala olisi voinut olla pikkuisen paksumpi. Tähän löysin palan ihan ohutta vanua ja käytin sen. Vuorissa on ompelun jälkeen leikattu viilto. että työ kääntyy hyvin ja reunasta tulee siisti. Tikkailua. Vähän aneemisen oloinen. Kokeilin sydän ja kukkanappeja ja sit löysin rasiasta nämä kiemurat.

Tähän kulmikkaalle lautaselle tein näiden juttujen prototyypin, mutta tikatessa siitä tuli vähän vempula. reunan voi leikata suoraksi, mutta se ei käy sit enää tähän.

Takatalvi

Vihdoinkin on helteitä luvassa, mutta uuden työn nimi on silti Takatalvi. Kuuntelin radiosta jotakin toivekonserttia ja kun useampi soittaja oli sanonut kesän lumisateista, niin tuo tuli mieleen. Itsellänikin on joitakin kuvia kevätkukista, jotka lumi on päässyt yllättämään, mutta yhtään lumista kesää en muista.

Tämän työn alku on kirpparipöytäliinasta, jonka reunat olin jo tarvinnut toiseen työhön. Jotain samaa, jotain eri. Aloitin pujottelemalla liina keskustaan spiraalin ja ompelin reikiä peilipaloja varten. Tästä tuli joksikin aikaa "projekti työn alla". Suunnitelma muuttui muutamaan kertaan ja välillä tuo valkoisuuskin alkoi ärsyttää.
Toissa viikolla aloin työstää liinaa uudestaan.

Pikkusisko tekee tiffany-töitä ja häneltä olen saanut peili- ja lasipaloja (kunhan hion reunat itse). Muutamaan työhön olen upottanut näitä - harvakseltaan, niin ehdin unohtaa kuinka hankalaa on tikata tuosta lasipalan ympäriltä. 

Liimaan lasin alle kartongin, kaiken varalta. Jos työ jossakin kolhiutuu, niin ehkä on vähempi sirpaleita ympäriinsä. välillä olen liimannut osat apukankaalle, nyt suoraan vuoriin. Se oli virhe, liima näkyy taustalla , tekee pinnan tahmeaksi ja se haittaa ompelua entisestään. Leikkasin vanuun lasipalojen kokiset aukot.

Paininjalka nousee sen verran ylös, että kone ei välillä tee kunnollista tikkiä tai ei tee tikkiä ollenkaan ja lankakin rynttyilee aika ajoin. Tikistä tuli enimmäkseen hyvää vain silloin, kun ompelin niin, että paininjalan ulkopuoli oli lasia vasten ja silloinkin pyöritin joka tikin käsin. Niin, että oliko tämä nyt sitten käsin vai koneella ompelua...

Muussa tikkailussa käytin hyväkseni liinan kirjontakuvioita. Piirsin ne Pilotin silittämällä häviävällä tussilla. Osan silitin vahingossa pois jo liian aikaisin ja siinä taisi uusi kuviointi mennä osittain hatusta. Tussin jälki häviää hyvin kevyellä kosketuksella, oikeastaan riittää, että pitää rautaa lähellä kangasta, silloin vanukaan ei painu lyttyyn.

Tuo tussi on ihan kätevää, mutta enää en käytä kovin tummiin kankaisiin. Jälki on ohut, mutta jättää jälkeensä aavistuksenomaisen valoviirun. Sitä ei ehkä huomaa kukaan muu kuin tekijä itse, mutta sekin riittää - ainakin minulla.

Muutama yksityiskohta. Koko työnkin kuvasin, mutta paremmassa valossa joskus uudestaan. 

Tahmeat läpi menneet liimapaikat peitin työn alaosan yli ulottuvalla valkokirjontaisella liinan palalla - aika iso nimilappu.

Ja kyllä mä tästä nyt tykkään ihan valkoisenakin. Jossakin vaiheessa mietin heittäväni sen valmiina väripataan. Nyt kun ilmat lämpeni, sen saisi kuivaksikin. Ja helteet, niistä en tykkää ollenkaan.

Tervetuloa näyttelyyn

Tyttö ja päivänävarjo

Vanha ja uusi kohtaa tai vanhasta uutta töiden sarjoissa oli nyt jatkokäsittelyssä kirpparilöytö, josta osan olinkin jo nipsaissut toisaalle. Tästäkin olisin tarvinnut aluksi vain yläosan, mutta en heti raaskinut leikata kuviota poikki ja aloin suunnitella jatkokäyttöä mekolle. Siinä tuli sitten idea kahteen uuteen työhön - se alkuperäinen suunnitelma muuttui ja jäi hautumaan, tämä uusi lähti elämään.

Tein tilkuista pohjan ja pitkästä aikaa ompelin tilkkutyötä ihan oikeilla blokeillakin. Kankaat on paikallisen kangaskaupan kilolaarista, jota pääsin penkomaan aika pian kangassatsin saavuttua. Löysin pilkullisia kankaita montaa väriä, niitä on nyt tässä ja muutamaa aiemmin kaappin päätynyttä myös sekä viimeiset rippeet pyyheliinapeitteen kukkakuvioista.

Kirjotun tytön leikkasin irti, jätin saumanvarat, käänsin ja harsin. Niinkuin ompelisin jotain kiinni käsin... Mietin monet kerrat, miten saan tytön siististi kiinni koneompeleilla niin, etten turmele reunatikkauksen henkeä.

Tyttö etsi paikkaansa vain vähän, vaikka en erityisemmin ollut suunnitellut sitä mihinkään kohtaan. Pohjaa silitellessä pulpahti esiin taas kerran idea nurinpäin käytetystä pohjasta - mut ei kuitenkaan vielä tässä työssä.
Harsin tytön paikalleen ja aloin ommella käsin pienimpiä yksitysikohtia ja terävimpiä kulmia, etteivät saumanvarat tursuile näkyviin. Ja siinä sit ompelin "vahingossa" koko tytön kiinni pienin pistoin.

Kirjottujen tilkkujen tikkausta jatkoin koneella, osa näkyy hyvin, osaa pitää etsiä vähän enemmän.

Tikkaukset surruttelin koneella. Muutaman ruudun jätin tikkaamatta. Pari pientä lisäystä vielä, reunus ja ripustusvermeet, niin Tyttö ja päivänvarjo on valmis. Lapsenlapsi tulee pikapuoliin viettämään mummulaviikkoa, silloin on varmaan jonakin iltana aikaa tehdä hiljaisia ompeleita - kuten reunus.

Valmistuneita

Mukavaa saada joitakin hautumassa olleita töitä valmiiksi. Toiseen halusin jotain, mutta en heti keksinyt mitä ja lisäksi jäin miettimään, teenkö kakasi samankokoista työtä vai en. Jälkimmäisessä tapauksessa molemmat vaativat vielä vähän jotakin. Molemmista farkkutöistä on lähikuvia pari päivitystä aiemmin.

Molemmat reunat olivat noita indigovärjättyjne kankaiden hulpioita ja alkoivat näyttää liian vaaleilta. Ei oikein ollut mielessä mitään ideaa, millä jatkaa tai täydentää ja työ oli jo päätymässä ikuisesti hautuvien osastolle. Ihan muuta juttua varten etsiskelin jotakin läpikuultavaa, nostin pinon päältä pois yhden verhokankaan palan ja se levähti lattialle. Silloin tuli mieleen kokeilla yhtä sen raitaa farkkutyön päälle. 

Työn vasemmassa reunassa on verhoa pohjaharsoineen farkkuun asti. Työstä tuli liian toispuoleinen, mutta raita molemmilla puolilla teki tästä liian tukkoisen. Vaakatasossa työ olisi toiminut ilman lisukkeitä, mutta halusin tästä pystyn.

Alakulmaan tikkasin muutaman koukeron pelkkää kuviota ja pohjaan vähän lisää kiemuroita.

Tämän ompelin toisin päin, mutta ei näyttänyt ihan toimivalta. Lopulta leikkasin yläreunasta kymmenen senttiä pois ja käänsin työn päälaelleen. Oli heti paljon parempi. 

Nimet ovat vielä vähän hakusessa ja nimilaput kirjoittamatta, mutta muuten nämä ovat nyt tämmöiset - enää en korjaile. Farkkujuttuja oli kiva kokeilla, mutta ehkä nämä mun osalta oli nyt tässä. Mutta ex-anopin neuvoa noudattaen - "älä koskaan sano en koskaan".

Pari korttia

Poika väitteli tohtoriksi. Ensimmäinen kortti meni uusiksi jo aika alkuvaiheessa. Tämä toinen valmistui heti perään, mutta sain osumaan kirjoitusvirheen vaikka "onnea" onkin niin lyhyt. Eikä sitä saanut siististi korjattua. Käyttäydyin kuin arkkitehti - heidän virheensä eteen istutetaan pensas. Peitin virheeni ruusukimpulla ja mielestäni siitä tuli ihan ok..

Mutta oivoi, kuvassa nuo ruusut näyttävät paiseiselta naamalta.

Kortissa on itsevärjätyn kankaan pala pohjana, ruusu on ohuesta valkoisesta ja lakanakankaasta, hattu koneella kirjottu ja ruusunauhan pätkä on tullut jossakin jämänauhapussissa.

Yhden työn jännöstilkussa oli sen verran kirjontaa, että säästin sen jotakin tulevaa korttia varten. Ruostevärjättyä silkkipuseroa ja tuo keltainen on puuvillaa. Napeista kukkia - ne, joita hain, eivät nyt suostuneet tulemaan esiin, joten oli tyydyttävä noihin toisiin.

Tämän kuivakukkakimpun sai yksi kevään tuoreista ylioppilaista.