Teksti tiili tekstiili

Taustaa

ArtHäme

Forssan museo jakoi yli 100 pientä sirosäkkiä, niistä palautettiin valmiina noin 70 työtä. Säkin sisällöstä piti suunnitella ja toteuttaa jokin käyttötuote tai taidetekstiili. Se mitä kaikkea tuli, on nähtävillä Forssan museolla 26.8.-7.9.
Sirosäkki oli rykkityykistä - painokoneen aluskankaasta valmistettu säkki, joka sisälsi kangassuikaleita eli siroja. Lapsuudessani näitä ostettiin meillekin aina, kun tarvittiin maton kutomiseen jotain enemmän kuin vanhoista vaatteista riitti. Lapsityövoima leikkasi monet metrit siroja ja taisi siinä suojaessuun tai mekkoonkin tulla jonkin palkeenkieli silloin tällöin. Joskus mukana oli vähän isompikin paloja, joista äiti ompeli vaatteita perheen pikkuväelle, tyynyjä, kauppakasseja ja muuta vastaavaa.

Kun museolta tuli haaste tuohon, niin kävin lähes samantien hakemassa oman sirosäkkini - yksi iso pala ja pari pienempää. Pariin pussiin oli lupa kurkata ja sit kolmas piti jo ottaa tai joku niistä ekoista. Reteesti sanoin, että tuli mitä tuli, otan tämän ekan käteen osuvan. Jeps. Ehkä olisi pitänyt kurkata toiseenkin. Kotona avasin pussin ja kaivoin kankaat esiin. Taisi lipsahtaa yksi tuhma sanakin siinä. Tummansinistä ulkoilupukukangasta pala (riitti juuri parahiksi äidin virkkaaman laukun vuoriksi), pellavasiro, joka ei ollut mitenkään minun väriäni (maalattu omemmakseni, odottaa viimeistelyä, siitä on tulossa rukkun kukkahattu, ei ehtinyt valmistua ennen töiden palautusaikaa) ja sitten tuo iso puuvillainen vihanneskangas.
Mahdottomat kankaat, mutta vähitellen alkoi yksi idea kypsyä ja sitä varten kävin kaupungilla ottamassa pari valokuvaakin. Suunnitelma vaikutti kuitenkin vähän isotöiseltä ja ja muiden juttujen vuoksi ei juuri nyt ollut liiemmin aikaa.

Patsaiden sijaan päädyin johonkin kukkajuttuun, joka muotoutuisi pohjakankaan löytymisen jälkeen. Aika nopeasti valitsin Tasapainon ötökkäisen rykkerityykin.

Taustalla on vihanneskangasta. 

Tummanpunaisten kukkien palat ovat punajuurista ja jojoihin käytin pussin, jossa sain kankaat. Tuo turilas saanee myöhemmin jollakin kiiltävällä kirjotun palttoon. Nyt alkoi aika loppua kesken, vaikka viimeinen yö menikin osittain ommellessa.

Tämän yhden selkään kirjoin vähän monenpituisia aitapistoja ja tämäkin saa vielä lisää materiaalia, kunhan palautuu kotiin. Aluksi ajattelin laittaa kirjonnan alle kiiltävää organzaa, mutta eihän sitä juuri tuohon sopivaa tilkkua siihen hätään ollut missään. Nyt olen senkin jo löytänyt.

Jos on riski, että leikkuureunan valkoiset kuidut alkavat vilahdella, niin tekstiilitussi on oiva keino pieneen piilotukseen. Punaisissa kukissa on vihannesten taustaa.

Keltaiset kukat ovat melooneista ja hapsunauhoista, lehtiin leikkasin kurkut ja vuoritin ne pussin vihreällä raidalla, joka sit meni vahingossa väärinpäin, mutta en lakanut korjailemaan, kun oli ihan riittävän vihreää niinkin. Reunakangas on omaa värjäystäni, jokin lakanasyrjä.

Hei kaverit, syömään!

Siis helppo ja nopea. No, ei ollut, ainakaan nopea! Kun vein työn, tiskin takana nainen sanoi ekaksi, että "olet sinäkin valvonut viime yön". No joo, ehkä riippui mustat silmänaluset poskille asti...

Pussailua

Osallistuin Britti-Suomi kangasvaihtoon kahdella paketilla. Siis lähetin kaksi pakettia ja sain kaksi, joltakin tuntemattomalta. Valmiin työn piti olla 40x80 cm ja siinä piti olla vähintään 20 % sen toisen lähettämiä kankaita. Toinen työ on täällä jo ollutkin, mutta tätä valittua ei saanut julkaista missään ennen näyttelyä.

Tässä on sen toisen kankaat. Ei paha ajattelin suunnilleen siihen asti, kun aloin tehdä sitä. Välillä oli kaikki ideat täysin hukassa, mutta parit kaavatkin olin jo piirtänyt. Taas kerran kävi niinkuin aika usein töissäni. Päässä pyöri suunnitelma, josta ei heti alkuunkaan tullut työhön mitään. Paitsi tässä, kun oli nuo kankaat, joita piti käyttää. Omasta kaapista löytyi hyvin noihin sopivaa. Tuo valkopohjainen on siinä ja siinä, mutta muuten olisin voinut noita samoja kankaita ostaa itsekin.

Olisi se alkuperäinenkin ollut puu, mutta aivan toisenlainen. Kun tämä oli valmis, niin se oli tasapainoton ja tylsä. Alustakaan en voinut enää aloittaa, vaikka kankaita ehkä olisi ollutkin. Mitähän lisäisin. Tuolin, kukan, pensaan, pari ihmistä...

Yhtäkkiä puun alle lehahti pari lintua. Nämä on tämmöisiä jokulintuja. 

Ja tässä koko työ. Nimi piti valita niin, että hyvin puutteellisella englannintaidollani osasin kääntää sen: Suudelma.

Muumipapan syleilyssä

Suvun nuorimman nimiäisissä, kesä- tai puutarhajuhlissa, Ihan miten vain. Pikkuisen peite on vihdoinkin valmis ja iloinen juhla hellii muistoissa.

Kaitaleet ovat enimmäkseen valmiita, lasten pussilakanoita tehdessä jääneitä reunuspaloja. Ompelin ensin raitakankaan, silitin ja leikkelin toiseen eri levyisiksi kaitaleiksi, jotka ompelin niin, että käänsin joka toisen eri suuntaan.
Olin ommellut raitakankaan myös harmaista vatiikkipaloista (valmiiksi leikattuja nekin). Sopivat hyvin yhteen, kun kokeilin niitä kaitaleina, mutta valmiina pintana olivat silmissäni aika eri paria. Piti alkaa kehitellä uutta ideaa, kun jo ommellusta kaitalekankaasta ei olisi riittänyt tarpeeksi isoa peitettä.
Leveä punainen on takista, jonka ostin, kun odotin kuopuksemme isää. Äitini oli säilönyt sen kassien ompelua varteen tai jotain - mistähän on mun hamsterigeenit peräisin (!!) ja sain takin päällisen takaisin muutama viikko sitten. Kangas vaikutti edelleen hyväkuntoiselta. Tuosta samanlaisesta kankaasta lähikangaskauppias soitti aikanaan, että "tule hakemaan pojille housukangasta, meidän Jarillakin on vielä kolmatta päivää siitä tehdyt housut ehjinä." Ja kestivät, pojalta toiselle ja osin vielä neljännellekin.
Vuori on yksivärinen kirkkaanpunainen, samaa kuin reunus. Lähelle kulmaa tulleen kurtun huomasin vasta reunuksen viimeistä kulmaa ommellessa. Silloin oli tulla tuhma sana, mutta onneksi olin kurssia varten kerännyt kasan pitsiliinoja ja nyt niistä yksi keltainen peittää virheen ja piristä vähäsen peiton toista puolta.
Vanu on liimallista puuvaillavanua. Pitää kätevästi kerrokset paikoillaan, osa irtosi jo työtä ompelukoneessa käännellessä, toivottavasti loputkin liimat irtoaa pesuissa. Mielestäni peitteestä tulee vähän liian jäykkä, mutta on nyt sit tullut kokeiltua tämäkin vanusortti.

Muumipapan syleilyyn uppoaa Elsa Matilda, jo syntyessään kahden maan kansalainen ja etunimi taipuu kielellä kaikkien isovanhempien maassa. Tuosta kaksoiskansalaisuudesta oli se etu, että tytöllä oli jalkapallon MM-kisoissa kotijoukkue kannatettavanaan - isoisän lähettämässä Saksan joukkueen tunnuksin olevassa bodyssa. No, yhden ottelun alkaessa se oli kainaloita myöten ruskea, mutta ehdotin, että sen voi laittaa vatiin pesuaineveteen ja vadin teeveen alle. Elsan syntymäpäivä on YK:n kansainvälinen onnellisuuden päivä, ranskan kielen päivä ja varpusten päivä.

Tuolin uudet vaatteet

Ehkä puolitoista vuotta sitten ostin lapsenlapsille matalan itse koottavan jakkaran ja kun oli tulossa vieraita, työnsin se kaapin ylähyllyyn vaatepinon alle. Ja unohdin. Kaappia siivotessa ihmettelin, että mitähän tuossakin pussissa on hyllyä täyttämässä.

Olin aikonut virkata sille iloiset vaatteet. Juttelin siitä siskolle ja hän tarjosi langaloppuja, joita oli omasta takaa ja kirpparilta ostettuna melko hyvä värivalkoima. Alkuperäinen idea oli vuosia sitten ystävältä vinkiksi tulleesta kortista ja nyt kokeilin muutamaa uutta. Virkkaamalla pyörylöitä, kaksikerroksia sekä rönsyileviä pyörylöitä ja neulomalla pieniä hiusdonitsin tyyppisiä renkaita. Lanka on epätasaista ja hörhelöt siitä eivät oikein olleet makuuni - olisi pitänyt voida tehdä jonkun verran isommiksi, luulisin. Lopulta palasin alkuperäiseen malliin. Hiusdonitsityyliin olen eilen aloittanut peitettä - tai jotain. Kunhan niitä nyt joku määrä ensin ehtii valmistua, että pääsen kokeilemaan yhdistämistä ja näen paremmin mikä niistä voisi kasvaa.

Yritin tehdä ympyröistä epäsymmetrisen, olisin voinut yrittää vielä vähän enemmän. Päällinen jatkuu alapuolella lepakkeina, joiden reunaan virkkasin pylväillä reikäkujan.
Jalkojen sukkia soivttelin välillä, ne ovat niin lähelle kiinnitysruuvia kuin suosiolla menivät ja sen jälkeen jatkoin vielä muutaman kerroksen verran kapeaa soiroa ja sen päähän virkkasin pylväillä reiät.
Lopuksi tein vielä kapean nauhan, jonka pujotin tuolin alapuolella reikiin ja kiristin. Näin ne on helppo irrottaa välillä pesuun.
Ehkä teen vielä nahkatossut, niin sukat kestävät pidempään.

Nyt lähti talviturkki

Viimeisenä yönä valmistui tämä näyttelytyö, mutta kokonaisuutta ajatellen ei läheskään viimeisenä. Puuttui keppikujia ja päärmeitä, yksi työ ripustettiin paikoilleen hakaneuloilla kiinnitettynä ja se lähti yöksi hotelliin. Avajaisissa se oli osittain tikattuna ja tekijä lupaili vielä ottaa sen yhdeksi yöksi mukaansa.
Ripustuspäivänäkin Makasiinissa kävi toista sataa ihmistä, ja aika moni liikkui alueella muuten kuin tilkkujen vuoksi.

Sisko oli opiston käsityön taiteen perusopetusryhmässä ja opetteli ryijytekniikkaa, mutta hylkäsi hyvän alun. Se päätyi tänne naapuriin. Innostuin siitä heti, etsin siihen sopivan kankaan kaveriksi ja aloitin ompelun, mutta idea loppui kuitenkin vähän kesken. Muutaman kuukauden alku joutui odottelemaan kassissa ennen kuin yritin kehitellä sitä eteenpäin. Jatko-ompelut unohtuivat muiden kiireiden jalkoihin ja vasta ihan viime tingassa ennen näyttelyä muistin koko työn.

Ryijypohja on sen verran paksua, että laitoin vanun vain tilkkuosan alle. Saumaus käy kätevästi silittämällä kiinnitettävällä teipillä.

Kankaan toiseen reunaan olin ommellut kevyen päärmeen jo ennen laskosten ompelua, kun ajattelin, että täytelangat saavat jäädä näkyviin ja jos muuttaisin suunnitelmaa, niin päärmeen voisi leikata pois. Laskospalan ryijyn puoleinen reuna ei ollut suora ja laskoksetkin kiemurtelivat, pari niistä päättyi keskelle, niin sain toiseen reunaan suoremmat laskokset. Sielläkin yksi laskoksen pää jäi sauman alle.

Pujottelin laskoksiin ohutta villalankaa. 

Olin ensin ommellut laskospalan ryijyn kylkeen ompelukoneella, mutta tikkausten jälkeen ompelin sen uudelleen, käsin. Purin koneompeleen pois. Olen käyttänyt tässä vain yhtä moniväristä jonkun itse värjäämää kangasta. En muista keneltä se on tullut - jossakin kangasvaihdossa tai vastaavassa.

Nimien keksiminen on usein hankalaa. Tässä mietin ja mietin, mutta aivoissa tuntui vallitsevan täysi tyhjyys sillä(kin) kertaa. Ryijyosa on kuin turkki, tilkkuosasta tuli mieleen alkukesän heijastukset rantaveteen aurinkoisena päivänä. Jälleen kerran radio pelasti tilanteen. Toimittaja haastatteli ihmisiä uimarannalla ja sanoi lopuksi, että hänellä on edelleen tältä kesältä talviturkki heittämättä. Nyt lähti talviturkki.

Nimituskasta sisko jaksaa muistutella. Kerran, kun hän oli vastaavassa tilanteessa ja piti tehdä työ johonkin runoon, olen sanonut, että tee nyt vain se työ, kyllä me siihen joku runo löydetään. 

T1

Peltilautastyöt ovat vielä nimettömiä ja kulkevat toistaiseksi koodeilla T (tarjotin) ja aloitusjärjestys. Neljä on valmiina ja yksi ehkä menee purkuun/muuttumisleikkiin näyttelyn jälkeen.
Virtain näyttelynrakennusreissulla kävin kahdella kirpparilla ja vanhan roinan varasto täytti muun maussa kahdella uudella peltilautasella, joten näille on jatkoakin odotettavissa.

Kuusikulmiokukkien tukipaperit leikkasin suunnitteluarkista. Kukat ovat silkkiä ja valmiina niiden koko on noin 2,5 senttiä.

Aina ei mee puntit tasan

Pihiys ahdisti. Ahneus. Voiko elämänsä pyhittää ahneudelle. Se alkoi pyöriä vähän liikaa päässä ja aloin purkaa sitä ommellen. Iso ahneus mielessä aloitin, mutta aika pian huomasin, että ajatukset oli nopeasti muuttuneet ihan muiksi. Koitin palautella niitä takaisin kiukkuun, mutta ei se enää onnistunut.

Kun vanhasta eteisen matosta oli hapsut kuluneet pois ja ekat solmutkin jo livahtelivat imuriin, piti mattoa lyhentää. Purettuja kuteita olen käyttänyt tilkkutöihin. Pinta näytti kivalta ja uudet solmut ovat edelleen solmiamatta. Saa nähdä käykö kuin hiirelle, joka oli kissalle räätälinä - ei tullut takkia eikä lopulta muuta kuin pieni tuluskukkaro. Jonakin päivänä matto voi olla lähes kokonaan ommeltuna tilkkutöiksi...

Työn pohjana on ehjä pala siskon risasta farkunlahkeesta ja vuorina puuvillakangas, vanua en laittanut. Pohjan koko on noin 15x45 cm. Haihtuvaa liimaa suihkuttelin vähän avuksi ja aloin kiinnitellä kuteita pohjan päälle. Muutama kerrallaan ja ompelua väliin. Alussa liimasta oli hyvin apua, mutta lopussa se oli ehkä jo haihtunut ja edistyessään työ mutkitteli koneessa tönkömmin. Nuppineulat piti ottaa avuksi.

Isän paitaa. Muistan tämän. Äidin ompelema ja siinä oli pystykaulus. Tykkäsin tuosta kankaasta tosi paljon. Kun paita oli kulunut riittävän paljon, se päätyi osaksi äidin kutomaa mattoa. Isojen ja pienten jalkojen pitsiksi kuluttamaa pintaa paljastui puretuista ja aukisilitetyistä kuteista.

Mummun kotimekkoa, ehkä äidinkin. Kirpparilta löytynyt vyö, jonka sain tilkkuystävältä ehkä 10-15 vuotta sitten. Ostan melkein kaikki kirppareilla näkemäni pienistä helmistä tehdyt kaulakorut ja vyöt - niissä saa usein eurolla tai parilla muutaman purkillisen pikkuhelmiä edullisesti. Silloin, kun tarviin jotakin tiettyä väriä, sitä ei aina noista löydy.

Olin hylännyt ahneuden ja kaikki mulle heti -periaatteella keräsin työhön hapsukkaa. Alkuperäinen idea olisi mielestäni vaatinut nelikulmaisemman muodon kuin tämä. Senkin vuoksi tunnuin välillä hetken olevan ihan ulalla siitä, mitä tästä nyt tulee. Paitsi, että ompelu jatkui vimmaisesti kaiken aikaa.

Tilkkupinnan täytyttyä sovittelin vyötä työhön, aluksi vain sen päissä olevia isoja helmiä ja käytin tukena tuota yläreunan tupsukkaa. Siinä sitten päätin käyttää vyön kokonaan mikäli saan sen kunnostettua. Isojen helmien vierestä langat olivat kuluneen ja venyneet. Sain vahvistettua niitä, mutta kun helmityötä ei voi purkaa keskeltä aiheuttamatta katastrofia, niin niitä piti yrittää vahvistaa muuten - ja sehän näkyi. Toisen helmen vieressä oli pieni pätkä kultalankaa ja se ratkaisi korjauksen piilotusratkaisun. Mullakin on kultalankaa! 

Nyt vyö kiertää tupsukan ympäri ja jatkuu työn alareunojen yli, samalla keksi työlle nimen: 

Aina ei mee puntit tasan.