keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kirjanmerkkejä 1

Arpavoittoja. Hmm. Jotain ommeltua nyt ainakin. Ja jonkinmoinen määrä. Siispä pöydän siivoukseen ja kortteja ja/tai kirjanmekkejä. Molempia tarviin muutenkin ja silppupurkit pursuavat taas monenmoista - tilkkuja, pitsipaloja, montaa muuta. 



FQ-kangasta ja kapeaa punaista pitsiä, vähän valkoistakin, polvekenauhaa ja tikkauksia. 



Tilkkutyöstä yli jäänyttä mustavalkoista tilkkukaitaletta ja piristeeksi tikkausta punaisella. Näistä tuli näitä melko tummia ja muutama, jossa oli aika paljon enemmän valkoista. 



Oranssia itse värjättyä pohjana ja paloja teneriffalaisen kangaskaupan heräteostoksesta, vihreäpohjaisesta trikoosta, jossa on kiiltävä painatus. Monta palaa siitä olen jakanut pois, kun en oikein osaa mitään kiiltäviä käyttää. Kirjanmerkkeihin ja kortteihin olen saanut uppoamaan sitä jonkin verran. Taitaa olla viimeiset tilkut menossa.



Kirjanmerkki pilalle menneestä kangaspalasta, jota en kuitenkaan voinut heittää pois. Kun noin vuosikymmen sitten innostuin solarigrafioista ja niistä oli jo kaikki (?) säätöversiot kokeiltuna, niin tein vielä yhdelle valokuvapaperille fotogrammin - valotin pieniä foliokuvioita ja klemmareita, kun just siihen hätään ei ollut parempaakaan heti käden ulottuvilla ja piti äkkiä päästä kokeilemaan riittääkö tavallinen pöytävalaisin valotukseen ja minkämoisella ajalla. Se kokeilupala kulki sitten mukana uuteenkin kotiin. Täällä olin menossa syanotypiakurssille ja piti saada jotain valotettavaa ja tuo putkahti esiin jostakin kuvakansiosta. Suurensin sen koneella, printtasin muoville ja valotin kankaalle. Se jäi liian valkoiseksi ja värjäsin sen teellä. Aika ankea sävy jäi. Palassa oli ihan hyviä kohtia ja ajattelin, että johonkin korttiin ehkä joskus. Nyt on parhaat palat käytetty ja lopun heitin roskiin.


Aika hidasta siivousta eikä materiaalien vähentyminen paljon pöydällä ja rasioissa näy. Valmista tulee, mutta sälä ei tunnu vähentyvän ollenkaan. 



2 kommenttia: