Seena-tädin kortti, oikeassa reunassa negaksi käsiteltynä. Syanotypia on yksi valokuvamenetelmä. Kurssilla teimme niitä lähinnä paperille, mutta olin varannut mukaan myös kankaita. Ensin siveltiin valoherkkä liuos materiaalille, annettiin kuivua, kuvanegatiivit siirrettiin muoville, lasi päälle ja valotettiin ja kehitettiin kuviksi.
Pellavaliinalla peilikuvana
ja valmiissa työssä.
Taustakangas on kloriten avulla kuvioitua ohutta pellavakangasta. Kuviot on muovista ja kun niiden päälle jäi kloritea ja kuviot olivat menossa pesuun, niin päätin kokeilla sen viemäriin menevän osuudenkin käyttöä. Taitoin kankaan kaksinkerroin ja niin sain posiivi- ja negatiivikankaita.
Keskusta lukkunottamatta hirsimökit on jostakin ulkomailta kotiin kulkeutuneesta käsinvärjätystä ja -painetusta kankaasta. Aina se oli olevinaan liian hieno pilkottavaksi tai vääränlainen kokonaan käytettäväksi. Nyt se on pientä jäännössuikaletta lukuunottamatta kokonaan noissa hirsimökeissä.
Mitä pidemmälle työ edistyi sitä vähemmän sillä oli yhteyksiä valitsemaani runoon. Lopulta annoin työn viedä mennessään, ompelin ja ajattelin yrittää sopivan runon etsintää, kun työ on valmis.
Kujalta vilahti sininen tyttö, nimi on säe P. Mustapään runosta.
Oi aika ihanin
Oi aika ihanin! Ja perho sinisiipi!
Ja varjo niitulle jo hämyiselle hiipi.
Ja lehto unelmoi.
Ja luhdin nurkalla narahti tuuliviiri.
Kedolla karkeloi iloinen nuorten piiri.
Yörastaan laulu soi.
Kujalta vilahti sininen tyttö esiiin.
Hän pojan kesiin jäi. Jäi pojan kesiin.
Ja lounatuuli hunajan tuoksun toi.
Ja pirtin himmeyteen se kaino poika kulki,
sydämen himmeyteen lempensä vienon sulki.
Ja koitti Venus, koi.
Ja ehtoon himmeyteen se siniperho hukkui,
ja lehtoon, himmeyteen, yörastas arka nukkui.
Ei unhoittaa hän voi
perhoa sinistä, laulua aran rastaan,
neitoa sinistä, ken tanssi tiellä vastaan.
Soi lounatuuli:
Ihanin aika, oi.