keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tuolin uudet vaatteet

Ehkä puolitoista vuotta sitten ostin lapsenlapsille matalan itse koottavan jakkaran ja kun oli tulossa vieraita, työnsin se kaapin ylähyllyyn vaatepinon alle. Ja unohdin. Kaappia siivotessa ihmettelin, että mitähän tuossakin pussissa on hyllyä täyttämässä.



Olin aikonut virkata sille iloiset vaatteet. Juttelin siitä siskolle ja hän tarjosi langaloppuja, joita oli omasta takaa ja kirpparilta ostettuna melko hyvä värivalkoima. Alkuperäinen idea oli vuosia sitten ystävältä vinkiksi tulleesta kortista ja nyt kokeilin muutamaa uutta. Virkkaamalla pyörylöitä, kaksikerroksia sekä rönsyileviä pyörylöitä ja neulomalla pieniä hiusdonitsin tyyppisiä renkaita. Lanka on epätasaista ja hörhelöt siitä eivät oikein olleet makuuni - olisi pitänyt voida tehdä jonkun verran isommiksi, luulisin. Lopulta palasin alkuperäiseen malliin. Hiusdonitsityyliin olen eilen aloittanut peitettä - tai jotain. Kunhan niitä nyt joku määrä ensin ehtii valmistua, että pääsen kokeilemaan yhdistämistä ja näen paremmin mikä niistä voisi kasvaa.




Yritin tehdä ympyröistä epäsymmetrisen, olisin voinut yrittää vielä vähän enemmän. Päällinen jatkuu alapuolella lepakkeina, joiden reunaan virkkasin pylväillä reikäkujan.
Jalkojen sukkia soivttelin välillä, ne ovat niin lähelle kiinnitysruuvia kuin suosiolla menivät ja sen jälkeen jatkoin vielä muutaman kerroksen verran kapeaa soiroa ja sen päähän virkkasin pylväillä reiät.
Lopuksi tein vielä kapean nauhan, jonka pujotin tuolin alapuolella reikiin ja kiristin. Näin ne on helppo irrottaa välillä pesuun.
Ehkä teen vielä nahkatossut, niin sukat kestävät pidempään.






tiistai 22. heinäkuuta 2014

Nyt lähti talviturkki

Viimeisenä yönä valmistui tämä näyttelytyö, mutta kokonaisuutta ajatellen ei läheskään viimeisenä. Puuttui keppikujia ja päärmeitä, yksi työ ripustettiin paikoilleen hakaneuloilla kiinnitettynä ja se lähti yöksi hotelliin. Avajaisissa se oli osittain tikattuna ja tekijä lupaili vielä ottaa sen yhdeksi yöksi mukaansa.
Ripustuspäivänäkin Makasiinissa kävi toista sataa ihmistä, ja aika moni liikkui alueella muuten kuin tilkkujen vuoksi.

Sisko oli opiston käsityön taiteen perusopetusryhmässä ja opetteli ryijytekniikkaa, mutta hylkäsi hyvän alun. Se päätyi tänne naapuriin. Innostuin siitä heti, etsin siihen sopivan kankaan kaveriksi ja aloitin ompelun, mutta idea loppui kuitenkin vähän kesken. Muutaman kuukauden alku joutui odottelemaan kassissa ennen kuin yritin kehitellä sitä eteenpäin. Jatko-ompelut unohtuivat muiden kiireiden jalkoihin ja vasta ihan viime tingassa ennen näyttelyä muistin koko työn.


Ryijypohja on sen verran paksua, että laitoin vanun vain tilkkuosan alle. Saumaus käy kätevästi silittämällä kiinnitettävällä teipillä.


Kankaan toiseen reunaan olin ommellut kevyen päärmeen jo ennen laskosten ompelua, kun ajattelin, että täytelangat saavat jäädä näkyviin ja jos muuttaisin suunnitelmaa, niin päärmeen voisi leikata pois. Laskospalan ryijyn puoleinen reuna ei ollut suora ja laskoksetkin kiemurtelivat, pari niistä päättyi keskelle, niin sain toiseen reunaan suoremmat laskokset. Sielläkin yksi laskoksen pää jäi sauman alle.
Pujottelin laskoksiin ohutta villalankaa. 


Olin ensin ommellut laskospalan ryijyn kylkeen ompelukoneella, mutta tikkausten jälkeen ompelin sen uudelleen, käsin. Purin koneompeleen pois. Olen käyttänyt tässä vain yhtä moniväristä jonkun itse värjäämää kangasta. En muista keneltä se on tullut - jossakin kangasvaihdossa tai vastaavassa.


Nimien keksiminen on usein hankalaa. Tässä mietin ja mietin, mutta aivoissa tuntui vallitsevan täysi tyhjyys sillä(kin) kertaa. Ryijyosa on kuin turkki, tilkkuosasta tuli mieleen alkukesän heijastukset rantaveteen aurinkoisena päivänä. Jälleen kerran radio pelasti tilanteen. Toimittaja haastatteli ihmisiä uimarannalla ja sanoi lopuksi, että hänellä on edelleen tältä kesältä talviturkki heittämättä. Nyt lähti talviturkki.
Nimituskasta sisko jaksaa muistutella. Kerran, kun hän oli vastaavassa tilanteessa ja piti tehdä työ johonkin runoon, olen sanonut, että tee nyt vain se työ, kyllä me siihen joku runo löydetään. 





T1

Peltilautastyöt ovat vielä nimettömiä ja kulkevat toistaiseksi koodeilla T (tarjotin) ja aloitusjärjestys. Neljä on valmiina ja yksi ehkä menee purkuun/muuttumisleikkiin näyttelyn jälkeen.
Virtain näyttelynrakennusreissulla kävin kahdella kirpparilla ja vanhan roinan varasto täytti muun maussa kahdella uudella peltilautasella, joten näille on jatkoakin odotettavissa.


Kuusikulmiokukkien tukipaperit leikkasin suunnitteluarkista. Kukat ovat silkkiä ja valmiina niiden koko on noin 2,5 senttiä.


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Aina ei mee puntit tasan

Pihiys ahdisti. Ahneus. Voiko elämänsä pyhittää ahneudelle. Se alkoi pyöriä vähän liikaa päässä ja aloin purkaa sitä ommellen. Iso ahneus mielessä aloitin, mutta aika pian huomasin, että ajatukset oli nopeasti muuttuneet ihan muiksi. Koitin palautella niitä takaisin kiukkuun, mutta ei se enää onnistunut.

Kun vanhasta eteisen matosta oli hapsut kuluneet pois ja ekat solmutkin jo livahtelivat imuriin, piti mattoa lyhentää. Purettuja kuteita olen käyttänyt tilkkutöihin. Pinta näytti kivalta ja uudet solmut ovat edelleen solmiamatta. Saa nähdä käykö kuin hiirelle, joka oli kissalle räätälinä - ei tullut takkia eikä lopulta muuta kuin pieni tuluskukkaro. Jonakin päivänä matto voi olla lähes kokonaan ommeltuna tilkkutöiksi...

Työn pohjana on ehjä pala siskon risasta farkunlahkeesta ja vuorina puuvillakangas, vanua en laittanut. Pohjan koko on noin 15x45 cm. Haihtuvaa liimaa suihkuttelin vähän avuksi ja aloin kiinnitellä kuteita pohjan päälle. Muutama kerrallaan ja ompelua väliin. Alussa liimasta oli hyvin apua, mutta lopussa se oli ehkä jo haihtunut ja edistyessään työ mutkitteli koneessa tönkömmin. Nuppineulat piti ottaa avuksi.



Isän paitaa. Muistan tämän. Äidin ompelema ja siinä oli pystykaulus. Tykkäsin tuosta kankaasta tosi paljon. Kun paita oli kulunut riittävän paljon, se päätyi osaksi äidin kutomaa mattoa. Isojen ja pienten jalkojen pitsiksi kuluttamaa pintaa paljastui puretuista ja aukisilitetyistä kuteista.



Mummun kotimekkoa, ehkä äidinkin. Kirpparilta löytynyt vyö, jonka sain tilkkuystävältä ehkä 10-15 vuotta sitten. Ostan melkein kaikki kirppareilla näkemäni pienistä helmistä tehdyt kaulakorut ja vyöt - niissä saa usein eurolla tai parilla muutaman purkillisen pikkuhelmiä edullisesti. Silloin, kun tarviin jotakin tiettyä väriä, sitä ei aina noista löydy.


Olin hylännyt ahneuden ja kaikki mulle heti -periaatteella keräsin työhön hapsukkaa. Alkuperäinen idea olisi mielestäni vaatinut nelikulmaisemman muodon kuin tämä. Senkin vuoksi tunnuin välillä hetken olevan ihan ulalla siitä, mitä tästä nyt tulee. Paitsi, että ompelu jatkui vimmaisesti kaiken aikaa.
Tilkkupinnan täytyttyä sovittelin vyötä työhön, aluksi vain sen päissä olevia isoja helmiä ja käytin tukena tuota yläreunan tupsukkaa. Siinä sitten päätin käyttää vyön kokonaan mikäli saan sen kunnostettua. Isojen helmien vierestä langat olivat kuluneen ja venyneet. Sain vahvistettua niitä, mutta kun helmityötä ei voi purkaa keskeltä aiheuttamatta katastrofia, niin niitä piti yrittää vahvistaa muuten - ja sehän näkyi. Toisen helmen vieressä oli pieni pätkä kultalankaa ja se ratkaisi korjauksen piilotusratkaisun. Mullakin on kultalankaa! 
Nyt vyö kiertää tupsukan ympäri ja jatkuu työn alareunojen yli, samalla keksi työlle nimen: 


Aina ei mee puntit tasan.





lauantai 12. heinäkuuta 2014

Peltitöitä

Uudet kokeilut ovat tarjottimilla - tai ehkä paremminkin metallisilla lautasilla.

Alunperin piti kokeilla ihan toisenlaista juttua kirpparitarjottimille, mutta sitten sain näitä kuviottomia lautasia muutaman. Kun ne olivat hautuneet työpöydällä vähän aikaa, niin ideoita alkoi kypsyä.


Aluksi piti saada reiät. Paksuin oli metallimiehen käsittelyssä ja kolme muuta palautui, että voin merkitä reikien paikat. Tussilla viivat ja metallitapilla vasaroin pienet lommot joka reiän kohdalle. (Termistö ei ehkä nyt mene kovin ammattimaisesti...) Tuo alku on kuulemma hitain työvaihe näissä, joten pora lataukseen, että voisin kokeilla reikien tekoa myös. En malttanut antaa akun latautua täyteen ja eihän siitä aluksi sit yhtään reikää syntynytkään. En ollut teristäkään ihan varma. Sain ohjeet, miltä metalliporan pitäisi näyttää - tuttuja sanoja, mutta ymmärryksessä oli hiukan vikaa. Asteita ja semmoista :) Luotin, että akupassa paketin päällä lukee, mitä siellä on sisällä.
Aamulla rautakauppaan ja - kappas, oli betoniteriä, puuterän tunnistan ja sit se kolmas sortti oli ehkä metallille. Niitä muutama.


Täysi akku ja uusi terä, laudanpätkä alle ja reikiä syntyi vauhdilla. Kolmannen pikkutarjottimen kohdalla homma alkoi hyytyä ja viimeisen reiän kohdalla pora vain uikutti eikä mennyt läpi. Akku loppumassa tai terä tylsynyt. Helpointa oli vaihtaa uusi terä. Ja kohta viimeinenkin reikä oli valmis. Viilasin taustalta reikien kohdat. Sain kyllä jonkun vastaporausneuvonkin, mutta ei ollut sopivan kokoista terää. 
Ja lopuksi piti vielä kokeilla parvekepelakuun kuvausta reikien läpi.



Ensin tein pienimmän lautasen, tilkkutyön halkaisija on vajaat 12 senttiä. Kukkakuvion kohdalta pyörylä liinasta. Leikkasin paloja ikivanhoista silkkivärjäysten testipaloista ja ompelin jo-jo-pohjan kirjonnan ruutuun tihein etupistoin. Sen jälkeen reunalanka ja kiristin. Aika nopeaa. 
Laitoin vanun ja vuorin, mutta työ vaikutti liian paksulta. Ratkoin. Leikkasin pöytäliinakankaasta toisen ympyrän, ihan pehmeää sekin ja lisäksi leikkasin lakanakankaasta vuorin. Neulasin kaavan niiden päälle ja ompelin reunan. 


Leikkasin vuoriin reiän, avasin saumat ja käänsin ympäri. Harsin reunan kohdalleen ja tikkailin vähän kukkakuvion ympäriltä. 
Ompelin työn lautaselle niin, että päällipuolen pistossa on valkoinen helmi. Ensin pienen matkaa ihan tavallisella kaksinkertaisella ompelulangalla, mutta se oli liian ohutta. Onneksi löytyi paksumpaa, kun ei myöhään illalla onnistunut kaupassakäyntikään.



Toisessa lautasessa on pöytäliinatilkun kahdella reunalla vanhoja nauhan pätkiä ja pilalle menneen silkkiperhosen tilalla vähän tuhtimpi virkattu versio, joka putkahti esiin jostakin pitsipussista. Tilkkutyöllä (halk. 14,5 cm) on kapea reunapitsi. 





Kolmannessa on liinan omaa reunapitsiä ja sen alla tilkkumaalusta.



Ompelin pitsin ensin kukkatilkkujen raunaan, silitin oikeaan asentoon ja piirsin sen alle jäävän osan liimaharsolle. Silitin kiinni, poistin paperin ja leikkelin silppuja. Silitin niitä kiinni. Jos reunasta jäi vajaaksi joku kolo, lisäsin siihen palan pitsiä tiaktessa ja jos meni vähän yli, niin sen sain leikattua pois pienillä saksilla, kun sen alla ei ollut liimaa.
Tuo vanhan liinaa pala olisi voinut olla pikkuisen paksumpi. Tähän löysin palan ihan ohutta vanua ja käytin sen. Vuorissa on ompelun jälkeen leikattu viilto. että työ kääntyy hyvin ja reunasta tulee siisti. Tikkailua. Vähän aneemisen oloinen. Kokeilin sydän ja kukkanappeja ja sit löysin rasiasta nämä kiemurat.



Tähän kulmikkaalle lautaselle tein näiden juttujen prototyypin, mutta tikatessa siitä tuli vähän vempula. reunan voi leikata suoraksi, mutta se ei käy sit enää tähän.




lauantai 5. heinäkuuta 2014

Takatalvi

Vihdoinkin on helteitä luvassa, mutta uuden työn nimi on silti Takatalvi. Kuuntelin radiosta jotakin toivekonserttia ja kun useampi soittaja oli sanonut kesän lumisateista, niin tuo tuli mieleen. Itsellänikin on joitakin kuvia kevätkukista, jotka lumi on päässyt yllättämään, mutta yhtään lumista kesää en muista.

Tämän työn alku on kirpparipöytäliinasta, jonka reunat olin jo tarvinnut toiseen työhön. Jotain samaa, jotain eri. Aloitin pujottelemalla liina keskustaan spiraalin ja ompelin reikiä peilipaloja varten. Tästä tuli joksikin aikaa "projekti työn alla". Suunnitelma muuttui muutamaan kertaan ja välillä tuo valkoisuuskin alkoi ärsyttää.
Toissa viikolla aloin työstää liinaa uudestaan.





Pikkusisko tekee tiffany-töitä ja häneltä olen saanut peili- ja lasipaloja (kunhan hion reunat itse). Muutamaan työhön olen upottanut näitä - harvakseltaan, niin ehdin unohtaa kuinka hankalaa on tikata tuosta lasipalan ympäriltä. 
Liimaan lasin alle kartongin, kaiken varalta. Jos työ jossakin kolhiutuu, niin ehkä on vähempi sirpaleita ympäriinsä. välillä olen liimannut osat apukankaalle, nyt suoraan vuoriin. Se oli virhe, liima näkyy taustalla , tekee pinnan tahmeaksi ja se haittaa ompelua entisestään. Leikkasin vanuun lasipalojen kokiset aukot.



Paininjalka nousee sen verran ylös, että kone ei välillä tee kunnollista tikkiä tai ei tee tikkiä ollenkaan ja lankakin rynttyilee aika ajoin. Tikistä tuli enimmäkseen hyvää vain silloin, kun ompelin niin, että paininjalan ulkopuoli oli lasia vasten ja silloinkin pyöritin joka tikin käsin. Niin, että oliko tämä nyt sitten käsin vai koneella ompelua...


Muussa tikkailussa käytin hyväkseni liinan kirjontakuvioita. Piirsin ne Pilotin silittämällä häviävällä tussilla. Osan silitin vahingossa pois jo liian aikaisin ja siinä taisi uusi kuviointi mennä osittain hatusta. Tussin jälki häviää hyvin kevyellä kosketuksella, oikeastaan riittää, että pitää rautaa lähellä kangasta, silloin vanukaan ei painu lyttyyn.


Tuo tussi on ihan kätevää, mutta enää en käytä kovin tummiin kankaisiin. Jälki on ohut, mutta jättää jälkeensä aavistuksenomaisen valoviirun. Sitä ei ehkä huomaa kukaan muu kuin tekijä itse, mutta sekin riittää - ainakin minulla.




Muutama yksityiskohta. Koko työnkin kuvasin, mutta paremmassa valossa joskus uudestaan. 
Tahmeat läpi menneet liimapaikat peitin työn alaosan yli ulottuvalla valkokirjontaisella liinan palalla - aika iso nimilappu.
Ja kyllä mä tästä nyt tykkään ihan valkoisenakin. Jossakin vaiheessa mietin heittäväni sen valmiina väripataan. Nyt kun ilmat lämpeni, sen saisi kuivaksikin. Ja helteet, niistä en tykkää ollenkaan.