torstai 9. tammikuuta 2014

Meidän viivat

Neuliaisten näyttelyssä yhtenä teemanamme oli Meidän viivat. Työn koko oli kaikilla sama 40x200 cm. Yhdessä kokoontumisessa piirsimme kunkin ääriviivat massu- ja selkäpuolelta. Viivat sai käyttää kokonaan tai osittain ja jos käytti molempia, ei lopullisessa työssä olisi väliä, onko niiden väli sama kuin oikeasti.



Jokainen teki kotona valmiiksi pohjan ja kesän kurssilla Raahessa värjäsimme ne. Pujottelin vanhaan kirppisliinaan uutta lakanakangasta. Ompelin seunoihin siksakit, mutta en kiinitellyt keskeltä, ettei jäisi valkeita ompelujälkiä.
Väreksi valitsimme keltaisen, vihreän ja violetin. Kustakin tehtiin kaksi sävyä. Työt levitettiin pöydille ja maalattiin. Väripintaa tuli vivahteita, kun oli ne kaksi sävyä ja sudissa eri värimääriä. Kiinnityksen ja pesun jälkeen sävyjä tuli lisää, koska eri kankaat imivät eri määriä väriä. Pesun jälkeen joissakin tilkuissa ei ollut väriä ollenkaan.



Kuivumaan levitellessä tuli ensimmäisen kerran mieleen jotkin tukiompeleet. Suikaleet olivat kiertyneet. Suoristelin niitä ja vähän kauhun sekaisin tuntein mietin tulevaa silitystä. Onneksi kankaiden reuna oli kestänyt hyvin siksakin ja kierteiden selvittely sujui lopulta paljon odotettua helpommin.

Keppikujat olivat tulossa ala- ja yläreunaan ja kaikille samalla tavoin ja samankokoiset. Pohja ommeltiin pussiin ja keppikuja samaan saumaan. Ennen niiden lopullista kiinnitystä piti vähän tikkailla työn kerroksia yhteen.





Oman viivan ompelu tuotti tuskaa. Olin ajtellut tehdä sen kalanruotohelmistä, mutta viivaa oli melko pitkälti ja valmiita helmiä siihen nähden aivan liian vähän. Kun en keksinyt mitä yhdistäisin niihin, niin päätin kirjoa viivani aitapistoilla. Vaihtuvanvärisiä violetteja lankoja oli kolmea sävyä. Pistojen leveys vaihteli ja niitä on pari kolme kerrosta päällekkäin.
Vanhan liinan kirjonnasta tuli sattumalta ponihäntäkampaus ja työn keskellä massupuolen viiva vaihtui selkäpuolen viivaksi.



Meidän viivat Verkarannan näyttelyssä. Tässä vielä ripuspäivänä kassiemme kanssa ja pinkillä taustaseinällä. Näyttelyn alkuun mennessä seinä maalattiin valkoiseksi.
Avajaisissa kukin seivoi oman työnsä edessä.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Roskisprinsessa

Vuosia sitten joulun jälkeen ostin isot punaiset enkelin siivet. Niistä näytti puuttuvan jokin kolmiulotteinen tilkkutyö. Ostin ohuita, kiiltäviä, pintakuviollisia punaisia kankaita. Kohta aloitan... mutta kankaan toisensa jälkeen olen käyttänyt johonkin muuhun. Niistä ei tullut enkelin iloista vaihtomekkoa.

Loppuvuoden näyttelyyn olin tekemässä jotain kolmiulottteista, jonka voisi laittaa riippumaan jonnekin keskelle. Jos nyt vihdoinkin sen enkelin... Kaivoin kangaslaatikoita. Kirkkaanpunaisissa oli paprika-, tomaatti ja muumikuvioita. Ei ne nyt oikein enkelin mekkoon. Vähän sama tilanne oli muiden värien kanssa. Siivet on punaiset, joten ihan mitä vaan en halunnut siihen. Yksi mustaksi värjätty vanha pöytäliina odotti toiseen työhön pääsyä. mutta punamustasta taitaisi tulle liian dramaattinen enkeli. Entä keijunmekko. Pikku prinsessalleni. Syntymättömälle tytölleni. Tai...



Teki mieli tehdä jokin kudetyökin vaihteeksi. Taas lyheni vanha matto muutaman sentin ja aloin silittää kuteita auki. Ei ainakaan kiirettä ollut! Sen verran hidasta touhua. Sohvan selkänoja alkoi täyttyä aukisilitetyistä matonkuteista. Alkaisivat varmaan jo riittää johonkin.
Sommittelin niitä solvy-kalvolle ja laitoin päälle toisen kalvon, kiinnitin nuppineuloilla. Askeleet ovat kuluttaneet vanhoista vaatesuikaleista pitsimäisiä. Kirjoin koneella kuteiden välit suunnilleen tulevan mekon yläosan verran, samalla ne kiinnittyivät toisiinsa. Loppuosa kuteista jäi irtonaiseksi. Kun kudekangasta oli riittävän leveälti, pesin solvyt pois.



Mekon miehustaan käytin pari itsevärjättyä sideharsohuivia ja palan tilkkutapahtumasta Ranskasta ostettua sinistä sideharsoa. Noiden lisäksi löytyi laatikoista vielä vähän rosanväristä vanhaa pitsiverhoa. Osassa mekkoa on vuori, osassa ei ja kuteet lepattavat sideharsojen päällä.



Vaatepuu on ruosteista piikkilankaa. Rapsuttelin teräsharjalla irtonaiset ruosteet pois ja lakkasin hiuskiinnikkeellä. Piikkialangan kumpaakin päähän tein sideharsojämistä pienen ruusun.

Siivet? Niitä en ottanut kaapista esiin ollenkaan, kun värit ei olisi sopineet mekon väreihin. Roksiprinsessa nimi tuli siitä, että jossakin täyden järjen hallitsemassa tilassa suurin osa käytetystä materiaalista olisi lentänyt roskiin sitä mukaa, kun se kävi muuhun tarkoiteukseen sopimattomaksi.


torstai 2. tammikuuta 2014

Kotipesä

Monenlaisiin hullutuksiin tulee ryhdyttyä, kuten mehiläispesän käyttöön tilkkutyössä. Kun sain siskolta pesän, ei aluksi ollut mitään ideaa miten sen voisin toteuttaa. Jotain. Joskus. Aika pian aloin tonkia pesää auki, löysin seittejä ja muruja. Tulin varovaisemmaksi ja aloin tarkkailla käsiä josko jotakin pientä alkaa mönkiä esiin. Ei mitään. Hiljaista oli. Pahiten sittiset paikat laitoin riskiin, muita putsasin ja suurin osa pesästä oli ihan ok. Sisällä oli tyhjiä kennoja, pesän päälliosahan on mehiläisten puumassasta tekemää monikerroksista "paperia", yleensä harmaata ja jos lähellä on punamultarakennuksia, niin myös punaista.









Ensimmäinen idea taisi olla kirjaan kaiverrettu kolo, johon laittaisin palan kennoa, kunhan olisin ensin täyttänyt tyhjät lokerot jollakin. Kokeilin pieniä puuhelmiä. Aika hyvä, mutta liian monet helmet kääntyivät niin, että niiden reikä jäi näkyviin. Kun kotikaupungin kaupoista en saanut lisää puuhelmiä ja jo olemassolevat loppuisivat heti alkuunsa, niin aloin kokeilla kankaita. Omia ja ystäviltä lainattuja. Lopulta lokeroihin päätyi siskon vanhan silkkihuivin suikaleita. Leikkasin kapeita suikaleita ja kiersin niitä hammastikun ympärille ja pujottelin sen avulla toukkien entisiin kehityssoppeihin. Hullun hommaa! Mutta nautin siitä. Osa suikaleista oli halukas tulemaan tikun mukana pois, mutta lopulta sain ensimmäisen kennoston lähes täyteen.
Joka tapauksessa kennopalat  varmaan pitäisi käsitellä jollakin, että ne kestäisivät käsittelyä ja silkkirullat pysyisivät kennossa. Lakkaa? Puuliimaa? Ei. Paverpolia olin vastikään kokeillut ja sitä olisi kaapissakin, joten sivelin kennot sillä.

Mehiläispesäprojekti pölyttyi kirjahyllyssä pari vuotta. Päätin puhdistaa sen ja kokeilla inspiroisiko se vielä johonkin. Työtä siinä oli ollut yhden jos toisenkin tunnin, mutta sytyttävin idea puuttui edelleen.

Neuliaisten näyttelyyn tuli yhdeksi teemaksi aika ja työ piti tehdä 30x30 valmiiseen taulunkehykseen joko etu- tai takapuolelle. Aivot alkoivat työstää pesänmateriaalia ja aikaa. Tyhjiä kennoja oli vielä, samoin täysiä. Pesästä lähteneitä, tilaa uudelle... Mitä muuta? Kukkia hunajankeruuseen, jollakinhan sitä oli elettävä.
Kehys alkoi tuntua ongelmalta. Muistin paperikankaan. Paperikankaan!
Yhtäkkiä olin valtavan innostunut! 


Kukat ovat helppoja valmistaa. Leikkeilin vapaasti suunnilleen kolme terälehteä/kukka, taiotin palan kahtia ja harsin reunaan kaksinkertaisen langan, kiristin. Ompelin kiristyksen jälkeen keskiosaa takapuolelta vielä tiukemmaksi ja peitin keskustan hapsotuksen napilla.



Kehyksessä on vanua, puuvillakangas ja sen päälle tärkkelysliimalla kiinnitettyjä mehiläispesän kuoripaloja. Tärkkelysliimassa on 1/5 vehnäjauhoja ja 4/5 vettä. Sekoita kattilaan ja kuumenna juuri ja juuri kiehuvaksi. Säilyy kylmässä noin viikon.

Mietin jonkinlaista kasvukäyrää. Pelkkien kennojan kanssa työn sisus näytti melko autiolta. Jotain pitäisi saada lisäksi. Olin edellisellä viikolla näyttänyt miten pullonkorkkeja päällystetään vanhoilla lapasilla ja nehän olivat kuin isoja harmaita toukanpäitä tai majoja. Eläkeläismajoja. Näyttivät sopivan.

Työ oli menossa tilkkunäyttelyyn. ...kolme kerrosta ja tikkaamalla yhdistetty...olimme sopineet, ettei niin tarvi olla, saa rönsyillä vapaasti. Pohjakangas on tikatty käsin paikoilleen. Ja kunnon pistoilla - miksi nähdä vaivaa, jos pistot ovat niin pieniä, ettei niitä kunnolla näe.
Harmaat pallurat olen osittain ommellut toisiinsa, osittain pohjan läpi. 



Työtä käännellessä ja väännellessä paperikankaaseen tuli pari murtumaa. Ne oli helppo paikata. Pitäisi vielä tehdä sopivan kokoinen laatikko, ettei työ olisi näyttelypaikkaan ehtiessään tuusannuuskana. Vapaaehtoistoimintaan liittyi muuan kahvitus ja kun joku toi täytekakun sisään, niin sen laatikko näytti sopivan kokoiselta. Kun se oli jäämässä tarpeettomaksi, niin Kolmen polven kotipesän kuljetus/säilytysongelma tuli ratkaistua.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kransseja


Melkein joulupäivitys. Takkuilua tekniikan kanssa ja niin tämä jäi laittamatta ajoissa.
Syksyllä olin Suomen Käsityön Museossa. Työpajoissa opeteltiin muun muassa kranssien virkkaamista. Alkukankeuden jälkeen opin oikeat otteet ja sopivan rytmin, työ alkoi sujua. Kransseja olen laittanut parvekeruukkuihin sitä mukaa kun kesäkukat joutivat roskikseen ja niitä virkkasin muutaman joululahjoiksikin.


Vihreä kranssi on harjoituskappale. Niinä on trikoo- ja kangaskudetta, lankaa, koristenauhaa ja paperinarua. Sen pohjana on pesulahenkarista tehty rengas - pätkä alaosaa pois, naputtelu suoraksi ja sen jälkeen renkaaksi, yhdistymiskohtaan ilmastointiteippiä. Kranssiin tarvitaan kolmin-nelinkertaista kudetta, virkkuukoukku (ei ihan pieni) ja virkkuulanka (jää näkyviin hyvin vähän).
Aloita virkkaamalla 1-2 ketjusilmukkaa renkaan ympärille, sen jälkeen kudetta renkaan yli, virkkaa yksi kiinteä silmukka sen yli, kudetta toiseen suuntaan niin, että jää muutaman sentin lenkki ja kiinteä silmukka kuteen yli ja eri puolelta rengasta. Jatka samaan malliin, kiristä virkattua osaa tiukaksi aina välillä.










Kuteiksi olen repinyt kangasta - uutta ja yhden vanhan joululiinan, leikannut yöpaitoja ja teepaitoja. Kransseihin on myös uponnut muutama pörröisten lankojen loppu.
Renkaina on valmiita käsityökaupasta ostettuja, mutta ne ovat tähän turhan kalliita. Vaatepuita on nyt muutama odottamassa. ostin alumiinilankaa, mutta se on liian pehmeää. Yhteen pieneen kranssiin käytin muovirenkaan, jossa kaupassa oli ollut huivi - leikkasin vain keskituen pois.






Joululahjoiksi aiokomieni sukkien projektin aloitin keväällä, mutta silloin sain valmiiksi vain yhden parin. Laitoin parvekkeelle lankaa ja puikot, mutta tänä vuonna tontut eivät auttaneet...
Persilja kasvattaa uusia lehtiä sitä mukaa, kun leikkelen vanhat ruokiin. Vuosikin ehti jo vaihtua.





Kukkatuutin lumipallot ovat pitsiverhoista leikatusta kuteesta (noin sentin leveää) tehtyjä tupsuja. Viime vuonna tein muutaman myös luonnonvalkoisesta ja ne näyttivät siltä, että naapurin koira olisi piipahtanut asioillaan parvekkeellani.
Noita palloja olen pessyt pesupussissa, ovat kestäneet hyvin.