tiistai 29. elokuuta 2017

Suomeni mun

Jo alkukesällä Forssan museossa olleeseen Filttiflikkojen näyttelyyn valmistui tämä Suomi-työ. Sinistä ja valkoista, 100 jotain ja sovitut mitat - no, olisi kannattanut lukea ohjeet vielä juuri ennen työn aloitusta. Mutta sinistä ja valkoista ja 100 nappia sentään on! 



Käytettyä, villaa ja itse voi vielä pilata lisää, niin saa killan tarkoituksiin sopivaa materiaalia. Nypyt halusin pois. Vanha nukanpoistaja lopetti yhteistyön, mutta kaupasta saa onneksi uusia. Laite on ollut minulla aika ahkerassa käytössä - näkyvillä pidettävien vaatteiden lisäksi sillä on saanut siistittyä osittain tai kokonaan piilossa oleviakin, kuten sukkia tai rinsikoiden kuminauhoja ja olkaimia.

Leikkasin villapaidasta niin ison neliön, kun siitä sai. Ja mitäs sitten. Ei mitään ideaa. Joku polku kuvaamaan sataa vuotta ja 100 jotain - polku napeista. Ainakin alkuun sillä. 


100 oikein ja väärin ommeltua nappia. Polku, mutta mitä sen ympärille. 
Olen syntyisin maalta ja vaikka olen kaksi kolmasosaa elämästäni asunut kaupungissa, olen aina maalaistyttö.


 Maaseutuun liittyvää siis aloin kirjoa. Ensin sinne tänne - pieniä kyliä, peltoja, kukkia, puita...


...vettä.


Suomeni mun valmiina. tämä lähti kiertämään Filttiflikkojen matkalaukkunäyttelyssä.


Ja vielä yksi käsityöopelta saatu vinkki, jos työn reuna hiukan lepsottaa.


Pienet aaltoilut voi korjata näin, isoissakin töissä. Vaikka olisi mittaillessaan tarkka, niin tikkausvaiheessa saattaa etenkin pussiin ommelluissa töissä joku kohta reunasta venähtää. 


Levitä työ tasaiselle pinnalle. Sumuta reuna kosteaksi.


Taputtele kupru tasaiseksi. Jos tarvii laita päälle paino. Anna kuivua. 








maanantai 14. elokuuta 2017

Levää!!!

Onpa vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta. Nyt on lastenlasten kesälomahoidot ohi, kaikki ajatellut näyttelytyöt toteutuneet ja pakastin puolillaan kesän marjoja. Jäänee ruutuaikaa itsellenikin 😊
Olen/olin tänä kesänä mukana kolmessa näyttelyssä. Kaikkien teemat ja muut ohjeet olivat tiedossa, joten ajoissa aloittaminen olisi ollut mahdollista. Vaan kuinkas sitten kävikään - juuri niinkuin yleensäkin; viime tippaan jäi jokaisen näyttelyn viimeisen työn ompelu.

Tämä työ oli melko ajoissa valmiina, aloitettuna hyvissä ajoin, mutta viime hetkellä huomasin sekoittaneeni näyttelyiden teemat. Jätin tämän lepäämään ja aloitin Filttiflikkojen näyttelyyn uutta, kun siihen oli kiireellisempää saada työ valmiiksi.



Pohjakankaana on  siskon itselleen ostama Saksan tuliainen melko kauan sitten. Pehmeä kevyesti nukattu ohut valkoinen puuvillakangas, jossa oli brodeerattu reuna ja pieniä kukkia. Piti tulla kappa, mutta ei sitten kotona ollutkaan enää niin sopiva kuin mielikuvissa vieraalla maalla. Poimuttelin verhopalan langoilla ja indigovärjäyskurssilla heitin väripataan. 



Huopapalat ovat jonkun vaatevalmistajan roskia - vuosia sitten kurssilla saatuja ja kaappiin unohtuneita. 



Kangas on pehmeää lirua, mutta pysyi hyvin paikoillaan tikatessa. 



Ja taas kerran oli vaikeaa keksiä nimeä. Poika sanoi, että se näyttää ihan joltain levältä ja kun meidän teemaamme oli jotain Suomen luontoon liittyvää ja tuolla on tuo aaltokin, niin tästä tuli Järvi leväilee (kuulostaa myös kirjoitusvirheeltä!)


Työ on vielä tovin Akaan ja Forssan kiltojen näyttelyssä Laaksolassa, Toijalassa.