torstai 18. syyskuuta 2014

Kujalta vilahti sininen tyttö

Killan matkalaukkunäyttelyä rakennetaan runojen pohjalta. Kun tästä sovittiin, päätin heti käyttää kuvan, jonka tein syanotypia - menetelmällä vanhalle pienelle pellavaliinalle. Alkuperäinen kuva on äidin tädin saama kortti 1800-luvun lopulta. Ja runokin oli heti selvä - Eino Leinon Nocturne.


Seena-tädin kortti, oikeassa reunassa negaksi käsiteltynä. Syanotypia on yksi valokuvamenetelmä. Kurssilla teimme niitä lähinnä paperille, mutta olin varannut mukaan myös kankaita. Ensin siveltiin valoherkkä liuos materiaalille, annettiin kuivua, kuvanegatiivit siirrettiin muoville, lasi päälle ja valotettiin ja kehitettiin kuviksi. 



Pellavaliinalla peilikuvana


ja valmiissa työssä.



Taustakangas on kloriten avulla kuvioitua ohutta pellavakangasta. Kuviot on muovista ja kun niiden päälle jäi kloritea ja kuviot olivat menossa pesuun, niin päätin kokeilla sen viemäriin menevän osuudenkin käyttöä. Taitoin kankaan kaksinkerroin ja niin sain posiivi- ja negatiivikankaita. 


Keskusta lukkunottamatta hirsimökit on jostakin ulkomailta kotiin kulkeutuneesta käsinvärjätystä ja -painetusta kankaasta. Aina se oli olevinaan liian hieno pilkottavaksi tai vääränlainen kokonaan käytettäväksi. Nyt se on pientä jäännössuikaletta lukuunottamatta kokonaan noissa hirsimökeissä. 

Mitä pidemmälle työ edistyi sitä vähemmän sillä oli yhteyksiä valitsemaani runoon. Lopulta annoin työn viedä mennessään, ompelin  ja ajattelin yrittää sopivan runon etsintää, kun työ on valmis. 


Kujalta vilahti sininen tyttö, nimi on säe P. Mustapään runosta. 

Oi aika ihanin

Oi aika ihanin! Ja perho sinisiipi!
Ja varjo niitulle jo hämyiselle hiipi.
Ja lehto unelmoi.
Ja luhdin nurkalla narahti tuuliviiri.
Kedolla karkeloi iloinen nuorten piiri.
Yörastaan laulu soi.
Kujalta vilahti sininen tyttö esiiin.
Hän pojan kesiin jäi. Jäi pojan kesiin.
Ja lounatuuli hunajan tuoksun toi.
Ja pirtin himmeyteen se kaino poika kulki,
sydämen himmeyteen lempensä vienon sulki.
Ja koitti Venus, koi.
Ja ehtoon himmeyteen se siniperho hukkui,
ja lehtoon, himmeyteen, yörastas arka nukkui.
Ei unhoittaa hän voi
perhoa sinistä, laulua aran rastaan,
neitoa sinistä, ken tanssi tiellä vastaan.
Soi lounatuuli: 
Ihanin aika, oi.




2 kommenttia:

  1. Kaunis työ ja mitä sopivin runo! Kannatti sitä kangasta säästellä, tuossa sen paikka on. Tuo sinun syanotypia on aiemminkin kiinnostanut ja tekee niin yhä. Joskus, vaikka vasta vanhana mummona, aion sitäkin kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanat nuo valokuvat kankaalla! Täytyy googlata tuo syanotypia, mielenkiintoista!

    VastaaPoista