torstai 28. huhtikuuta 2016

Onnea onnea onnea vaan

Äiti pyysi onnittelukorttia 90 vuotta täyttävälle ystävälleen. Pyysi hakemaan kaupasta. Tarjouduin ompelemaan. Pitäisi olla hieno ja tyylikäs. No, eikö mulla ole! Vähän kirpaisi. Aika iso osa korttieni materiaalista on roskiksesta ja äidistä se tuntuu välillä vähän oudolta, vaikka kyllä ihan käytännön perintönä tuo ominaisuus on siirtynyt. Molemmat ollaan oltu semmoisia suvun roskaluukkuja, joille käy vielä sekin materiaali, minkä muut jo hylkäisivät.
Puhelun kestäessä vilkaisin pikaisesti keskeneräiset kortit ja ainakin pari jouluksi kesken jäänyttä oli helposti jatkettavissa synttärikorteiksi. Korttien saajakin on entinen käsityöihminen - vai voiko olla entinen, nyt vain ei enää itse pysty tekemään. Joten hommiin!



Siskon roskapussista indigovärjäysten tasausreunoja ja pellavaista polvekenauhaa.


Taustalla siskon vanhaa verhoa ja jostakin purettua brodyyriä. Tämä oli isän lemppari, 


Kuitukankainen lahjanauhan pätkä, sen alla joku itse värjätty tilkku ja muutama kultainen tähti. Tähtiä ajattelin tuohon päällekin, mutta kun ei löytynyt, niin muistin, että ne viimeiset pussinpohjat taisi ollakin tuossa jo - kiinnitin sit muutaman kukan. Tarkoitus oli, että kukkia ja tähtiä olisi yhteensä 9, mutta näytti kaipaavan enemmän. 


Taustalla on pala siskon vanhaa jouluverhoa. 
Näiden lisäksi vein muutaman aiemmin tekemäni kortin ja valitsin niihin korttien väriin sopivat kuoret. Varoilta oli lähikaupasta molemmat melko neutraalit kukkakortit, joissa ei ollut valmiina ikävuosia. Äiti katsoi ensin ne ja sanomatta mitään sujautti takaisin isoon kuoreen. Monen "voi kauhee" -huudahduksen jälkeen olin koota korttini pois, mutta ennen kuin ehdin, äiti onneksi sanoi, että niin monesta hienosta on vaikea valita. 
Poisto -menetelmällä kortit vähenivät. Kun jäljellä oli kaksi, niin toinen oli ehdoton suosikki ja toinen vanhalle ihmiselle vähän muita tyylikkäämpi. Puhuin tyylikkäämmän puolesta - minulla on nyt sit mieleinen äitienpäiväkortti valmiina. Laitan siitä eri postauksen joku päivä.
Kauppareissun jälkeen isäkin sai valita mikä laitetaan. Päätyivät samaan, tuohon alempaan. 

Tein ensimmäiset kortit joskus teini-iässä enkä sen jälkeen ole juurikaan lähettänyt ostokortteja. Ne nytkin tarjolla olleet laitoin laatikkoon, jos joskus tarviivat kortin niin, etten ole menossa käymään. 
Kerran muistin viime tingassa kaupungilla, että on isän synttärit. Kävin ostamassa kortin ja laitoin postiin vielä samalla reissulla. Seuraavana päivänä soitin onnitteluja, äiti vastasi ja sanoin heti, että mitä oikein olen mennyt tekemään. ??? Isä oli hakenut postin, saanut kirjeen ja avannut. Istui sitten keinutuolissa jo toista tuntia ja mietti, mistä olen vihainen, kun en ole itse tehnyt korttia. Juteltiin sit tilanteesta ja loppu hyvin. Mutta sen jälkeen olen lähettänyt vanhemmilleni vain itse tehtyjä kortteja. 




3 kommenttia:

  1. MInä kans. Halu tehdä kortteja nousee aina kun luen näitä korttipostauksiasi. Mutta jotenkin kortit jäävät toteuttamatta.

    VastaaPoista
  2. Upeita kortteja! Sinun korttisi ovat kaikki niin hienoja.

    VastaaPoista
  3. Kiitos.
    Nykyisin tulee ommeltua aika vähän kortteja ...tai ylipäätään mitään. Murehtiminen vanhemmista vie voimat. Nyt on onneksi saatu kotisairaanhoitoon henkilö, jolta asiat oikeasti sujuvat ja voi luottaa siihen, että jos jotain luvataan, niin se myös tehdään.

    VastaaPoista