tiistai 17. tammikuuta 2017

Tonttukotilot koristautuvat

Kevyt ja helposti mukana kulkeva käsityö on tarpeen aina välillä - ainakin vanhempien huoltopäivänä, josta nykyisin on tullut yhä enemmän seurustelupäivä, kun ulkopuolinen apu hoitaa kodin siivouksen ja osittain myös pyykin. nyt kevyeä kulkee mukana tonttukotiloiden kirjonta.
Äiti ei enää kysy eikö mulla ole muuta tekemistä, mutta hieman kyseenalaistavia oli tämänkin päivän kommentit. Mutta itsehän on pienestä pitäen yllyttänyt kokeilemaan mahdollisimman monenlaista käsitöissä ja keittiössä 😉
Edellisessä päivityksessä oli vähän näiden alkuhistoriaa.


Tämä KOLMIO näytti aika hauskalta ohjeessa, mutta pehmeässä huovutuksessa sen malli muuttuikin
kolmeksi sakaraksi ja ssitten yhdistelin niitä sattumanvaraisesti eri kokoisina.


Keskellä ylhäällä ja ja punainen oikealla (kesken) on uusia kirjontoja. Tuo musta rantu tuon alimman kyljessä on huovutuksen väliin jäänyttä sukkahousua, jota ensin koitin repiä pois, mutta suunnitelmien pakkomuutoksessa jätinkin paikoilleen.


Osa kirjotuista on päässyt sukeltamaan takaisn kotipurkkiin, mutta suurin osa on vielä kirjomatta ja osa ehkä pysyykin. 






1 kommentti:

  1. On kivaa seurailla, mitä kaikkea sellaista teet, mikä ei ole käynyt ahtaassa mielessäni. Sitä taidetaan kutsua taiteeksi.

    VastaaPoista