tiistai 2. tammikuuta 2018

Peflettejä

Kangasvarastoja siivoillessa silitin ja leikkasin samalla jäännöspaloja eri kokoisiksi neliöiksi ja kaitaleiksi. Jostain tuli vain yksi 5x5 cm pala, jostain toisesta vähän isompaa. Vuosia sitten olen osallistunut useampaankin 15x15 cm kangaspalojen vaihtoon ja jos niistä silloin on jokin ajatus ollutkin, niin semmoinen on kyllä hautautunut jonnekin ajat sitten. Jonkun verran olen niitä käyttänyt, mutta ehkä enemmän on vaihdon jälkeen tulleista jämistä laatikon sisältö rikastunut.

Kun lapsenlapsella oli uimahalliin lähtiessä melko kulunut pefletti, niin päätinpä ommella niitä sit poikien perheissä kaikille. Itselleni myös ja tulevia uimareissuja varten jokunen varapeflettikin varmaan vielä.

Palat oli laatikossa jo hiukan järjestyksessä värien tai aiheiden mukaan. Valikoin henkilöiden harrastusten, lempivärien ja iän perusteella 12 palan kokonaisuuksia, ihan vähän leikkasin lisääkin. Kaikenkaikkiaan käytin 13x12 eli 156 tilkkua ja vielä vuorikankaat kaikkiin. Tilkkulaatikossa vähennys näkyy, muualla kaapissa ei.

Keräsin lattialta palat valmiiksi ompelujärjestykseen ja ompelin mahdollisimman paljon ketjussa, Palaketjut leikkasin kolmen palan pätkiin ja kiinnitin heti samaan peflettiin tulevat pätkät toisiinsa nuppineuloilla ja ompelin yhteen. Silitin saumanvarat ylä- ja alarivissä vasemmalle, keskellä oikealle, niin ei tule paksuja klomppeja saumojen risteyksiin. Aika nopeaa.


Päällisten ompelun ja silityksen jälkeen oli aika etsiä niihin vuorit. Ompelin pussiin, ripustuslenkit asettelin ylös keskelle ja niiden kohdat vahvistin ompelemalla edestakaisin, alas jätin  vajaan ruudun kokoisen kääntöaukon.


Siisti kulma


Saumanvarat ei aina tahdo asettua kulmissa suoriksi. Tämän vinkin näin joskus ohimennen jossakin, jossa oli tilkkuilijoita koolla.

1. Laita peukalo kulman sisään.


2. Käännä ommelta pitkin ensin toinen saumanvara ja ...


3. ...sitten toinen. Tue saumanvarat etusormella ja käännä kulma ympäri. 


Saumanvarat asettuvat siististi suoraan kulman sisään. Jos tarvii, niin suorista kulmaa vielä neulan avulla. 


Olen tehnyt tätä vanullisiin kulmiin niin, että leikkaan vanun kulman kohdalta 45 asteen kulmassa pois, toimii hyvin siinäkin.


Tikkasin peflettien reunat ja saumat molemmin puolin, kun en ollut huolitellut saumoja ja tikattuina ne pysyvät paremmin paikoillaan. Tikkausta senkin vuoksi, ettei tuo meidän nuoriso ole kovin hanakkaa kaivamaan silitysvermeitä esiin ja vähän reunoista nykimällä nämä saanee ihan ok käyttökuosiin pesun ja kuivauksen jälkeen. 


Kuopukselle. Hän katseli ja käänteli ja kysyi sitten, voiskohan tätä käyttää käsipyyhkeenä. 



Turkoositytär, auringonkukkaäiti ja iloiselle-miehelle-iloista-isä. Nämä on jo yksissä löylyissä testattu ja kysytty voiko pestä 60 asteessa. Voinee. Pesutestejä ei tullut etukäteen tehtyä.



Koiraperhen lapsille koira- ja kissatilkkuja, pyöräilijäisän vuori pyöräkangasta ja mustavalkopunainen äiti. 


Ekoperheelle luonnon värejä ja aiheita, pikkutytöille nallekangasvaihdon tilkkuja.



Oma. Tästä suurin osa tuli niin, että poistin näitä tilkkuja noista muista, kun ei sopinutkaan väreihin. Ja tuota turkoosilapsenlasta lukuunottamatta olen koko sakista ainoa, joka rakastaa sinistä. 















7 kommenttia:

  1. Hieno tapa vähentää sekalaisia tilkkuja hyödyksi.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea, jäännöstilkkujen hävittämiseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ideasta! Pefletteihinhän voisin upottaa myös orpoblokkeja, jotka eivät tunnu löytävän paikkaansa...

    VastaaPoista
  4. Ja paloja sekä suikleita riittää! Kevään mittaan toivon syntyvän parit mökkituliaisetkin.

    VastaaPoista