torstai 8. toukokuuta 2014

Tilkkumatto

Viisi vuotta sitten tein roskiksena olevalle kummisedältä peritylle emaliämpärille oman maton, ettei se raavi lattiaa pahan näköiseksi. Myöhemmin perin toisenkin ämpärin, mutta sen matto uhkasi jäädä ikuiseksi suunnitelmaksi.


Tässä se ensimmäinen roskisämpärin matto.

Eilen ompelin paksusta puuvillakankaasta ympyrän, jonka koko on liki ämpärin yläosaa. Tuossa ensimmäisessä pohjana on ohut vohvelikangas ja välissä on vanu, uuteen en laittanut vanua. Silitin kääntöaukon saumanvarat, mutta en ommellut. Aloitin tilkkurivit mahdollisimman läheltä ympyrän reunaa, joten aukko meni kiinni siinä samalla. 


Pätkin hulpioita noin kuuden sentin paloiksi. Kiersin lenkkiä kolme sormen ympärille ja leikkasin ylä- ja alareunasta poikki. Mitat vähän vaihteli, kun sisimmät jää tuolla konstilla vähän lyhyemmiksi kuin ulommat. Perinteisesti tilkkumattoon leikattiin palat suunnilleen ja ommeltiin niitä osin semmoisina, kuin olivat muusta käytöstä kääneet. Näin kertoi aikanaan mummuni, joka ompeli joitakin kymmeniä tilkkumattoja. Yksi on minulla käytössä vieläkin. 
Ompelin tilkut kiinni keskeltä - suunnilleen. Osan taitoin kaksinkerroin, kapeimmissa laitoin pari hulpiopalaa päällekkäin. Ompeleet paininjalan etäisyydelle edellisestä kierroksesta.
Sisimmän rivin ompelin niin, että taitoin tilkut ensin pituussuuntaan kaksinkerroin ja sitten vielä toiseen suuntaan. Näin ne kääntyvät pois keskiosasta eivätkä jää ämpärin alle. 





Hulpioita olen kerännyt aika paljon - niitä on jo pari isoa muovilaatikollista. Aika moneen työhön olen niitä käyttänyt ja taas yhden uudenkin aloitin eilen. Mutta on tuossa vielä sarkaa kynnettäväksi...





3 kommenttia:

  1. Oih! Näitä muistan nähneeni lapsena maalla ämpärin alla, kivoja ja kauniita:)

    VastaaPoista
  2. Tässä uudessa matossa on paljon iloisemmat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit on ämpäreiden värien mukaan. Mustavalkoisessa on pohjana punaista, mutta se näkyy vain ohuena viiruna.

      Poista