maanantai 4. elokuuta 2014

Muumipapan syleilyssä

Suvun nuorimman nimiäisissä, kesä- tai puutarhajuhlissa, Ihan miten vain. Pikkuisen peite on vihdoinkin valmis ja iloinen juhla hellii muistoissa.



Kaitaleet ovat enimmäkseen valmiita, lasten pussilakanoita tehdessä jääneitä reunuspaloja. Ompelin ensin raitakankaan, silitin ja leikkelin toiseen eri levyisiksi kaitaleiksi, jotka ompelin niin, että käänsin joka toisen eri suuntaan.
Olin ommellut raitakankaan myös harmaista vatiikkipaloista (valmiiksi leikattuja nekin). Sopivat hyvin yhteen, kun kokeilin niitä kaitaleina, mutta valmiina pintana olivat silmissäni aika eri paria. Piti alkaa kehitellä uutta ideaa, kun jo ommellusta kaitalekankaasta ei olisi riittänyt tarpeeksi isoa peitettä.
Leveä punainen on takista, jonka ostin, kun odotin kuopuksemme isää. Äitini oli säilönyt sen kassien ompelua varteen tai jotain - mistähän on mun hamsterigeenit peräisin (!!) ja sain takin päällisen takaisin muutama viikko sitten. Kangas vaikutti edelleen hyväkuntoiselta. Tuosta samanlaisesta kankaasta lähikangaskauppias soitti aikanaan, että "tule hakemaan pojille housukangasta, meidän Jarillakin on vielä kolmatta päivää siitä tehdyt housut ehjinä." Ja kestivät, pojalta toiselle ja osin vielä neljännellekin.
Vuori on yksivärinen kirkkaanpunainen, samaa kuin reunus. Lähelle kulmaa tulleen kurtun huomasin vasta reunuksen viimeistä kulmaa ommellessa. Silloin oli tulla tuhma sana, mutta onneksi olin kurssia varten kerännyt kasan pitsiliinoja ja nyt niistä yksi keltainen peittää virheen ja piristä vähäsen peiton toista puolta.
Vanu on liimallista puuvaillavanua. Pitää kätevästi kerrokset paikoillaan, osa irtosi jo työtä ompelukoneessa käännellessä, toivottavasti loputkin liimat irtoaa pesuissa. Mielestäni peitteestä tulee vähän liian jäykkä, mutta on nyt sit tullut kokeiltua tämäkin vanusortti.


Muumipapan syleilyyn uppoaa Elsa Matilda, jo syntyessään kahden maan kansalainen ja etunimi taipuu kielellä kaikkien isovanhempien maassa. Tuosta kaksoiskansalaisuudesta oli se etu, että tytöllä oli jalkapallon MM-kisoissa kotijoukkue kannatettavanaan - isoisän lähettämässä Saksan joukkueen tunnuksin olevassa bodyssa. No, yhden ottelun alkaessa se oli kainaloita myöten ruskea, mutta ehdotin, että sen voi laittaa vatiin pesuaineveteen ja vadin teeveen alle. Elsan syntymäpäivä on YK:n kansainvälinen onnellisuuden päivä, ranskan kielen päivä ja varpusten päivä.

4 kommenttia:

  1. Kyllä tuohon muumipapan syleilyyn on kiva pienen Elsan upota, on niin kiva ja raikas peitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vierastan vähän valkoista, paitsi töissäni, jotka on kokonaan valkoisia.

      Poista
  2. Elsa saa oikein hienon taidepeiton. Prinsessa on osannut syntyä juuri oikeana päivänä. Ei tainnut saada kannatusta tuo sinun pesuvatiehdotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No juu, ei se body lionnut ottelun aikana teeveen alla :)

      Poista