keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Pakkasta vastaan

Talven varalle muutama neulekin. Viime talvena sain kukkien kastelupalkkiona ja etelän tuliasina ohuta villalankaa. Noin kymmenkunta aloitettua versiota eikä mikään oikein tuntunut hyvältä ja omalta. Sitten näin yhden raitaohjeen ja ajattelin kokeilla sitä. Vieroksun kaikkia vähänkään monimutkaiselta vaikuttavia neulemalleja, mutta nyt kun olen muutaman tehnyt, niin suurin osa on lopulta aika helppoja, kunhan on alussa jaksanut muutaman kerran keskittyä mallineuleeseen.
Huivin alku ei näyttänyt hullummalta, neulominen jatkui ja se valmistui aika nopeasti. Toivottavasti saan päättelynkin aikaan ennen kuin talvi loppuu.


Lankaa jäi vielä - ehkä kämmekkäät. Ajattelin, että voisin tuolla samalla mallilla kehitellä valkoisen pipon ja ehkä lapasetkin.

Sukkiakin on syntynyt muutamat - esikoisen perheelle. Puoliksi isoja ja ja pieniä.


Päättelyä vailla nämäkin.


Miniän sukanvartta



ja lisänä myös lasten. Aika monet kuplasukat on jo tullut neulottua, joten päätin vaihtaa mallia.


Ekat räsymattosukkani. Toisetkin jo tulossa. Kuvittelin, ettei noissa ole niin väliä, mitkä langat yhdistää, mutta se ei sitten ihan niin mennyt. Parin surkean värivalinnan jälkeen nyt on parempi vaihtoehto aluillaan.
Kässäkerhossa kuulin, että teräosa pysyy napakammin jalassa, jos sen päällisen neuloo resorilla. Joku toinen kertoi tekevänsä pohjan resorilla ja kolmannen mielestä pitää olla pelkkää oikeaa, kun noiden resorien kanssa saa känsöjä. Tuosta vinkistä lähtien olen neulonut päälliosat kaksi oikein kaksi nurin. Valmiin sukan teräosa näyttää kyllä aika luirulta, varsinkin yhden pojista - koko 48.

Ja lähipäivinä ehtinen pitkästä aikaa ompelukoneellekin. Oi aika ihanin!!!!





1 kommentti:

  1. Kauniita neulepintoja! Luiruilta näyttävät minunkin koossa 46-48 neulomani ennen jalkaan vetämistä

    VastaaPoista