maanantai 16. heinäkuuta 2018

Tämäkin piti kokeilla

Muutama vuosi sitten sain äidin naapurilta kassillisen lankoja, jotka hän löysi käydessään läpi ystävänsä jäämistöä. Ullakkolöytö. Hiukan roskia, pölyä, vuosien siirtelyissä sotkuuntuneita vyyhtejä. Yksiä pellavia lukuunottamatta käsinkehrättyjä puuvillalankoja eikä niin viimesen päälle onnistuneita, ehkä siksi jääneet käyttämättäkin. Langoissa oli hyvin ohuita kohtia ja pikkurillin paksuisia klönttejä, kierteet olivat vetäneet paikoin lankaan paljon sykkyröitä.





Käyttöön tuli pitkästä aikaa myös isän vävypojilleen joululahjaksi ostamat vyyhdinpuut - "tunnen nuo meidän naiset, aina pitäisi olla vyyhtiä pitämässä". Mies meni, vyyhdipuut jäi.
Tämä vihreä taisi olla sotkuisin vyyhti ja sen selvittelyssä vierähti pari iltaa. 
Langat olivat paikotellen niin ohuita, etten alkant tehdä niistä hartiahuivia, kuten alussa haaveilin - jos kestääkin katkeilematta neulomisen tai virkkaamisen, niin ei ehkä pitkään kestäisi käytössä. Sisko ehdotti tuftausta, kun siihen menee monenlaiset langat. Parin vuoden miettimisen jälkeen pyysin välineet lainaksi ja sain työopastuksen samalla. Helppoa ja nopeaa.



 Säkkikankaan pingotus, mallin piirsin siihen ja eikun kokeilemaan. Nuo käsinkehrätyt katkeilivat ja välillä juuttuivat kiinni. Stressilankaa. Aika lyhyen kokeilun jälkeen aloin penkoa kaapista helpompia. Monta jämää ja joku virheostos tuli käyttöön ja ostin yhden uudenkin kerän, vaikka ei pitänyt. 
Harjoittelukuva oli valmis. Entäs sitten? Uusi alku vai jatkoa? Jatkoin. Päätin tehdä ikkunan ja kirjahyllyn väliin triptyykin, vaikka olin jo todennut, että tuftaus ei ole mun juttu. Kahden osan jälkeen totesin, että kolmas jää kukkapylvään taakse tai sitten pylväät pitää siirtää muualle. Viimeistelyyn siis kaksi osaa.


Reunojen kääntö, nurjalle lankojen kiinnitys liiman sijaan liimahrsolla, kun se kestää hyvin seinävaatteessa, taustakangas ja lenkkien leikkaaminen auki. Pinnan tasoitus.


Ja siellä se nyt on. Vähän piilossa, mutta olen tyytyväinen siihen tuossa paikassa ja kaksi osaa riittää hyvin. 

Mut mulla on nyt vielä laatikollinen käsinkehtättyä möykkyistä puuvillalankaa.






6 kommenttia:

  1. Hieno kokeilu, kauniita töitä. Tuftausta olisikin kiva kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Tykkäsin kyllä kokeilla ja vaikka totesin, ettei ole mun juttu, niin on päässä kyllä liikkunut uusiakin ideoita - siis tuftauksestakin. Koko ajanhan siellä on melkoinen vilske, kun kaikkea pitäisi tehdä ja kokeilla. Nykyisin sentään jaksan tyytyä vain haaveiluunkin, kun aika riitä.

      Poista
  2. Upeat työt! Minua nauratti isäsi idea vävypojille vyyhdinpuiden hankkimisesta! Fiksu mies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöt on kait geeneissä :) Mummu neuloi aina, kun muilta töiltään ehti. Äiti opetti meille käsitöitä jo hyvin pieninä, veljille myös. Toisaalta sitten tytöt oppi isän työkaulujen käyttöön, et silleen meillä ei ollut sukupuolirajoja näissä. Itellä ei olekaan kuin poikia, mut sen verran pärjäävät ompelukoneenkin kanssa, että pystyvät ainakin omat vaatteensa korjaamaan, mutta vähän ovat tehneet uuttakin. Yksi pojista on opettanut tyttärensä ompelemaan.

      Poista
  3. Hallitset näköjään kaikki tekniikat. Vaatii kärsivlisyyttä selvitellä jonkun toisen sotkemia lankoja.

    VastaaPoista
  4. Tuftauksen hallinta on helppoa, kunhan on sopiva työväline.
    Lappalaisen Marita sanoi jollakin kurssilla jotenkin niin, että tekniikan voi oppia kuka vaan, mutta siihen mitä sillä saa aikaan, on eri ihmisten taidot erilaisia.

    VastaaPoista