tiistai 12. huhtikuuta 2016

Valmistuneita

Laiska töitään luettelee, sanoisi äiti, mut toisaalta olisi tyytyväinen, että olen saanut viimeisteltyä useamman projektin. Jos valmistunut työ ei ole juuri sillä hetkellä menossa mohinkään se lentää lankakoriin ja on kiire aloittaa uutta.


Olen neulonut jo useammat räsymattosukat. Nämä pirteimmät jäivät itselleni eikä niiden lankojen päättelyllä siis ollut kiirettä. 
Kirpparilta löytyi parilla eurolla lankapussi. Bambu/puuvillalangasta (Ambre 70/30) virkkasin käsipyyhkeen, kun siinä on samoja värejä kuin suihkuverhossa. Aiemmin olen tehnyt sinisen, samaa väriä löytyy kylppärin tilkkumatosta (pieni osa näkyy tuossa kuvassani).


Huivilangat sain siskolta etelän tuliaisina. Moen yritykesn jälkeen löytyi siihen sopiva malli. Se valmistui jo viime vuonna, mutta odotti päättelyä talven pakkasten yli. Syksyllä on sit valmiina uusi huivi ja ehkä pipokin. Siihen ostin valkoisen langan.
Nuorena loukkaantunut ranne alkaa särkeä helposti, kun teen jotakin. Rannekkeet ovat helpottaneet työskentelyä ja särkyjä. Langanjämistä tuli taas pari lisää ja yksi puhkikulunut lentää roskiin.
Peukaloiden nivelrikkoon tarvitaan myös välillä yölämmikettä. Tämmöiset puolilapaset ovat viileämmät kuin kokonaiset ja niiden kanssa pystyy vaikka tekemään jotakin. Nämä eivät ole mulle itselleni.
Siskon vaihtuvasta projektista kyllästyminen heivasi yhden jakkaran päällisen alun ja lankoja minulle. Purkuhommissa tuli mieleen, että tässähän nyt olisi alku uusille katealustoille. Kuusi on nyt valmiina, yksi lähes kokonaan siskon virkkaama ja loput omiani. Kun yhtenä päivänä näytin näitä, sisko kysyi, tarvitisisinko lisää lankaa, hänellä olisi, kun alunperin näistä piti tulla sängynpeite. Olen nyt koittanut iettiä tarviinko.


3 kommenttia:

  1. Aina on helpotus, kun saa keskeneräisiä valmiiksi ja paljonhan olet saanutkin tehtyä, kivat nuo räsymattosukat! Bambuinen käsipyyhe oli uusi asia minulle:) Kauniin värinen.

    VastaaPoista
  2. Pirteät sukat. Hyvä välillä viimeistellä keskeneräisiä pois.

    VastaaPoista
  3. Keskeneräiset jäytää alitajunnassa ja kun mulla nuo neuleet ja virkkaukset vielä pyörii tuossa lankakorissa, niin pysyvät hyvin esillä muistuttamassa. Yhden työn päättely ei yleensä edes kestä kauan, silti se vaan monesti jää tekemättä.
    Äiti tykkäsi päättelystä ja kun pesue vielä asui kotona, kudoin seuraavan talven sukat ja lapaset, keräsin muovikassiin ja kiikutin alkusyksyllä äidille.

    VastaaPoista