maanantai 1. joulukuuta 2014

Nappeilu jatkuu

Nappien virkkuusta tuli ainakin hetken suosikki. Nyt enemmän semmoinen helposti ja keyvesti mukana kulkeva käsityö. Osittain tuon ominaisuuden vuoksi olen jo menettänyt kymmenkunta kukkaa, mutta myös saanut jaettua innostusta.


Äiti on joku vuosi sitten virkannut itselleen pienen kylpylälaukun, jossa kulkee kevyesti avaimet, kännykkä ja nenäliinat. Sairastumisen jälkeen kädet eivät enää suostuneet käsin ompeluun ja laukku jäi vuorittamatta. Lisäsin tähän vuorin, hihnan ja läppään koristekukat. Hihnassa on venymätön noin sentin levyinen nauha, jonka ympärille virkkasin samaa kirjavaa lankaan, josta on nuo koristeraidat.





Pitäisi tehdä sininen 40x40 cm kokoinen työ ja alustavasti nämä ovat tulossa siihen. 
Joissakin napeissa on niin pienet reiät, ettei virkkuukoukku lankoineen mahdu niistä läpi kuin kerran tai pari, Yhtä monta silmukkaa joka reiästä tietää parillista määrää. Näihin, missä on pienemmät reiät, olen virkannut parittoman silmukkamäärän ja pujotellut keskelle muutaman kierroksen lankaa.


Näitäkin on jo riittävästi yhteen työhön.

Violetteja ei ole vielä, mutta yhtenä iltana tuli kerittyä valkoista ja...


...katsottua myöhäinen teeveeohjelma, jota en ollut aikonut katsoa.


Näiden loppusijoitusta ihmettelen vielä itsekin yhtä paljon kuin tuo Saarenmaalta mukaan tarttunut romudrontti, jonka kulmikkaan munan tein tilkkukurssilla Virossa. Munan päällä on itse kutomaani kangasta - puuvillaa ja villaa ja tuon jälkimmäisen vuoksi sille kävi köpeösti pesukoneessa. Munan sisällä rapisee saarenmaalainen pikkukivi.



4 kommenttia:

  1. Taisi siis nappihomma lähteä käsistä ;) Onneksi olen immuuni virkkuukoukkujutuille, nappeja kyllä riittäisi. Tuo vaikuttaa tarttuvalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin voi tarttua vain hetkeksi. Viikoissa on nykyisin 2-4 vanhustenhuoltopäivää ja kotiin tulee monesti korjattavia vaatteita. Ensin eivät kehdanneet tunnustaa, ettei korjaus itseltä enää onnistu, nyt on vähän pakko, kun alkaa puuttua nappeja ja saumoja on ratkeillut, uusia kuminauhoja, vähän levennystä ja kavennusta ja kaikkea mitä nyt vaatteiden kanssa voi tulla. Kummassakaan huushollissa konetta ei ole käytetty aikoihin (ja toinen niistä ompeleekin enää pelkästään takaperin), joten olen tuonut korjattavat mukanani.

      Poista
  2. Nappijutut ovat hienoja. Säästän tuon kesälomatekemiseksi sähköttömään saareen. Äitisi kylpylälaukku on tosi hieno kukkineen. Ja pallosukat, nepäs on hauskat.

    VastaaPoista